Kansanvalistusseura  Kansalais- ja työväenopistojen liitto

Juttu päivitetty 01.08.2005 Etsi Sivistys.netistä

Etusivu > Yhteistyökumppanit > VSY > VSOP

Arvokkaita pilottikokemuksia raportin muodossa

Raportit kansalaisopintojen ja tietoyhteiskuntavalmiudet -opintokokonaisuuden kokeilukoulutusten kokemuksista ovat valmiina ja tutustuttavissa (tilattavissa myös painoversioina).

Raporttiaineistoissa tulee esille kiinnostavalla tavalla vapaan sivistystyön järjestöissä ja oppilaitoksissa toteutettujen koulutusten monet muodot.

Kokeilukoulutuksissa eli piloteissa koulutuskokonaisuuksien opetussuuunnitelmien suosituksia on sovellettu vastaamaan kunkin oppilaitosmuodon ja kansalaisryhmän tarpeita. Esim. Kansalaisopintojen suositus voi toimia pohjana laajassa kansalaistoiminnan kenttien ja taitojen hahmottamisessa kuin myös rajattuna oman toimintaympäristön tai -yhteisön vaikuttamismahdollisuuksien ymmärtämisessä.

Tietoyhteiskuntavalmiudet -opintokokonaisuuden suositus antaa mahdollisuuden toteuttaa kokonaisuus painottamalla teknisiä käyttötaitoja, ohjelmistohallintaa ja verkkoasiointia. Yksi mahdollisuus monien muiden joukossa on käyttää opetussuunnitelmaa oman yhteiskuntapoliittisen sanoman ja vaikuttamismahdollisuuksien lisäämiseen tietotekniikkaa hyödyntämällä.

Tilaa raporttiaineistot:
VSY:stä 09 612 03 70

Raporttien nettiversiot:
Kansalaisopinnot (pdf)
Tietoyhteiskuntavalmiudet (pdf)

Sisällöntuottajat

Aima >>

Aikuiskasvatus >>

LLinE >>

VSOP >>