Kansanvalistusseura  Kansalais- ja työväenopistojen liitto

Juttu päivitetty 16.06.2008 Etsi Sivistys.netistä

Etusivu > Uutiset

Viittakiven opistolle ei jatkoa

Suomen Setlementtiliitto on luopunut aikeistaan jatkaa Viittakiven opiston toimintaa. Opistotyö loppui Hauholla viime syksynä.

Päätös Viittakiven opiston toiminnan lopettamisesta Hauholla tehtiin viime vuoden toukokuussa. Päätöksen taustalla olivat opistotyön talousvaikeudet.

Viittakiven kotisivulla on edelleen teksti, jonka mukaan opiston toiminnan jatkamista muualla suunnitellaan.

Sivistys.net kertoi vuosi sitten, että Setlementtiliitto tutkii yhtenä vaihtoehtona opiston sijoittamista Hämeenlinnaan. Tarkoituksena oli, että opisto jatkaa maahanmuuttajien koulutusta ja monikulttuurista työtä.

Kiinteistöjen myynnin
tuotot velkojen maksuun


Pääsihteeri Pentti Lemmetyinen kertoo, ettei toiminnan jatkamiselle ollut edellytyksiä. Hauhon kiinteistöjen myynnistä saaduilla tuotoilla hoidettiin opiston velat.

- Opistotoiminnan aloittaminen toisella paikkakunnalla olisi ollut taloudellinen riski. Opetusministeriön taholta tuli neuvotteluissa vahva viesti, että jatkamiseen kannattaa suhtautua hyvin varovaisesti.

Ministeriö edellytti, että opiston toiminnalle tulee olla maakunnallinen sivistystarve. Kun Viittakivi oli pitkään rekrytoinut opiskelijat laajemmalta alueelta, tällaisen tarpeen osoittaminen oli vaikeaa.

Viittakiven perintö
elää liikkeen opistoissa


- Viittakiven lopettaminen oli vaikea päätös. Korostan kuitenkin, että vaikka opistoa ei ole, se mikä Viittakivessä oli parasta, opistotyön henkinen perintö ja sisältö, jää ja elää liikkeemme opistotyössä, Lemmetyinen sanoo.

Tämä näkyy vahvasti Viittakiven kokemusten pohjalle luodussa Nutukka-projektissa, jossa kehitetään nuorten turvapaikanhakijoiden koulutusta kansanopistoissa.

Setlementtiliikkeellä on 22 vapaan sivistystyön oppilaitosta. Liiton haasteena on kehittää niille yhteistä opistobrändiä.

- Viittakiven toiminnan lopettaminen vapauttaa taloudellisia ja henkisiä voimavaroja liikkeen opistojen toiminnan kehittämiseen, Lemmetyinen huomauttaa.

Aiemmin Sivistys.netissä
Viittakivi neuvottelee muutosta Hämeenlinnaan

Sisällöntuottajat

Aima >>

Aikuiskasvatus >>

LLinE >>

VSOP >>