Kansanvalistusseura  Kansalais- ja työväenopistojen liitto

Juttu päivitetty 27.08.2008 Etsi Sivistys.netistä

Etusivu > Uutiset

Vantaalaisten opiskeluinto tukki kaupungin netin

VANTAA. Aikuisopiston ensimmäinen ilmoittautumispäivä oli jymymenestys, mutta samalla se ruuhkautti Vantaan kaupungin nettisivuston.

Vantaalla kävi maanantaina samoin kuin aiemmin Espoossa: Netti-ilmoittautujien ryntäys ilmeni päätteen ääressä sivujen hitaana latautaumisena tai selaimen virheilmoituksina.

”Olemme iloisia kurssiemme suosiosta ja pyydämme kaikilta ilmoittautujilta kärsivällisyyttä”, opisto pahoittelee sivustollaan.

Ilmoittautumisia saatiin ensimmäisenä päivänä yhteensä 10 400. Se on 500 enemmän kuin viime vuonna. Suosituimmat kurssit, esimerkiksi liikunnassa, täyttyivät nopesti.

Moni päätti tulla opistolle varmistamaan opiskelupaikkansa, kun netti ei toiminut tarpeeksi nopeasti.

– Ilmassa oli vanhanajan urheilujuhlan tuntua, kiittää apulaisrehtori Petri Vahtera hyväntuulisia jonottajia.

Eri kanavilta
samaan aikaan


Ilmoittautujien tasa-arvoista kohtelua varmistetaan Vantaalla siten, että ilmoittautuminen opistolla ja puhelimitse alkaa samaan aikaan kuin netissä. Nettikiintiötä ei Espoon ja Helsingin tapaan ole otettu käyttöön.

Joiltakin työpaikoilta lähdetään opiskelemaan porukalla ja ilmoittautumiset annetaan yhden ihmisen hoidettavaksi.

– Opinnollinen elämäntapa näyttää vain lisänneen suosiotaan, viestit kansalaisopistoista muualtakin maasta ovat samansuuntaisia, aikuisopiston rehtori ja Kansalais- ja työväenopistojen liiton (KTOL) hallituksen jäsen Kaisa Väyrynen toteaa.

Vantaan työväenopistossa opiskelee vuosittain lähes 30 000 opiskelijaa.

Aiemmin Sivistys.netissä:
Netti-ilmoittautuminen nousi tasa-arvokysymykseksi
Pääkaupunkiseutu varautuu kurssi-ilmoittautujien ryntäykseen

Sisällöntuottajat

Aima >>

Aikuiskasvatus >>

LLinE >>

VSOP >>