HELSINKI. Tasavallan presidentti on myöntänyt Helsingin aikuisopiston ja Aktiivi-instituutin rehtorille Urpo Kalliolle opetusneuvoksen arvonimen. Arvoa hakivat Kallion työnantajien lisäksi Aikuisoppilaitosten opettajat ja rehtorit ARO ry.
Hakijat perustelivat arvonimeä Urpo Kallion, 63, mittavalla uralla. Hän on toiminut lähes neljä vuosikymmentä vapaan sivistystyön ja aikuiskoulutuksen tehtävissä, ja yli puolet siitä rehtorina.
Kallio johtaa maan suurimpiin kuuluvaa yksityistä kansalaisopistoa ja samassa kiinteistössä toimivaa kansanopistoa. Kummankin omistaa Toimihenkilöjärjestöjen Opintoliitto ry.
Opetusministeriö palkitsi Helsingin aikuisopiston vuoden 2007 laatupalkinnolla.
– Kyllä mukavalta tuntuu, Kallio kommentoi kumpaakin tunnustusta.
Laatupalkinto on oppilaitokselle rahanarvoinen leima oppilaitoksen markkinoinnissa. Opetusneuvoksen arvonimestä hän toteaa:
– Anneli Jäätteenmäkeä mukaillen sanon vaikka, että "En ollut tätä pyytänyt, mutta tiesin kyllä hankkeesta".
Osaava
kehittäjä
Hakijat nimeävät Kallion ansioiksi aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön kehittämisen valtakunnallisissa työryhmissä ja luottamuselimissä, kuten Kansalais- ja työväenopistojen liitossa (KTOL).
Yhdeksi perusteeksi nimetään Kallion asenne: ”Urpo Kallio on aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön asiantunteva, ahkera ja innovatiivinen kehittäjä. Omassa rehtorin työssään hän on onnistunut yhdistämään korkeatasoisen laadun, pedagogisen kehittämisen ja hyvän tuloksellisuuden.”
Kolme uutta
opetusneuvosta
Suomalaiset arvonimet jaetaan kuuteentoista ryhmään, joista opetusneuvos kuuluu kahdeksanteen.
Tasavallan presidentti jakaa arvonimiä kirjallisesti perustellun hakemusten pohjalta kahdesti vuodessa. Opetusneuvoksen arvonimen sai 12. kesäkuuta kolme henkilöä.
Kuva:Aktiivi-instituutti