Kansanvalistusseura  Kansalais- ja työväenopistojen liitto

Juttu päivitetty 14.08.2008 Etsi Sivistys.netistä

Etusivu > Uutiset

Pekka Nummisesta Kuntakanavan päätoimittaja

HELSINKI. Kuntatelevisioon kuuluva Kuntakanava on saanut päätoimittajakseen Pekka Nummisen. Hän aloitti tehtävässään elokuun alussa. Asiasta uutisoi Kuntalehti perjantaina 8. elokuuta.

Numminen toimi ennen Kuntatelevisioon siirtymistään Seuran päätoimittajana. Hän on ollut päällikkötehtävissä ja kirjeenvaihtajana niin sähköisessä kuin printtimediassa, muun muassa MTV3:n uutisten Lontoon-kirjeenvaihtajana.

– Englanninkielinen nimi public television kuvaa toimintaa hyvin. Kuntatelevision tavoitteena on kehittyä johtavaksi yhteiskunnalliseksi palvelumediaksi, tuore päätoimittaja linjaa.

Vapaa sivistystyö
mahdollinen kumppani


Kuntatelevisio testaa toimintaansa Kuntakanavalla. Sen ohjelmaa lähetetään ensisijaisesti kuntapäättäjille ja kuntien henkilöstölle. Kanavan aihealuista näkyvimmin esillä on kuntien palvelu- ja rakenneuudistus, Paras-hanke.

Vapaalle sivistystyölle ei ole toistaiseksi määritelty Kuntatelevisiossa paikkaa. KL-Kustannuksen toimitusjohtaja Olli Havu nimesi sen keväällä median mahdolliseksi kohteeksi, toiminta-alueeksi ja yhteistyökumppaniksi, mutta korosti kunnallista koululaitosta keskeisenä kohderyhmänä.

Kuntatelevision taustalla ovat Kuntaliiton tytäryhtiö KL-Kustannus Oy ja tuotantoyhtiö Täsmätelevisio Oy.

Lisää aiheesta: Kuntakanavan testilähetykset

Sisällöntuottajat

Aima >>

Aikuiskasvatus >>

LLinE >>

VSOP >>