Kansanopistojen rehtorit pohtivat arviointia
Vapaan sivistystyön arviointi on vahvasti esillä kansanopistojen rehtoripäivillä ensi viikon torstaina ja perjantaina. Opistoväki keskustelee arviointityötä johtavan professori
Tapio Vahervan kanssa loppuvaiheessa olevan työn tärkeistä painotuksista. Tilaisuus pidetään Etelä-Pohjanmaan Opistossa Ilmajoella.
Vapaan sivistystyön arvioinnin toisen vaiheen raportin on määrä valmistua maaliskuun loppuun mennessä. Arvioijat käsittelevät parhaillaan oppilaitoksista saatuja vastauksia.
- Voimme tarkentaa rehtoripäivien keskustelussa arviointiprosessin aikana esiin nousseita näkökohtia. Arvioijatkin ovat pitäneet tällaista keskustelua tarpeellisena, sanoo pääsihteeri
Jyrki Ijäs Suomen Kansanopistoyhdistyksestä.
Tapio Vahervan ryhmän työ herätti alkuvaiheessa hämmennystä kansanopistojen piirissä. Kansanopistoyhdistys esitti ensimmäisen raportin ensimmäiseen versioon pitkän listan korjauksia. Myös julkaistussa raportissa nähtiin vakavia puutteita.
- Vapaan sivistystyön ja muun aikuiskoulutuksen yhteistyötä ja vaikuttavuutta koskeva tarkastelu jäi pintapuoliseksi. Syynä tähän oli se, että arviointi perustui useissa kohdissa viime vuosikymmeneltä peräisin oleviin tietoihin. Toisen vaiheen aikana vuoropuhelu arvioijien kanssa on ollut tiiviimpää, Ijäs kertoo.
Selkeyttä suuntaviivaopintoihin
Kansanopistoyhdistyksessä odotetaan, että Vahervan arviointityö toisi selkeyttä ajankohtaiseen suuntaviivaopintojen käsitteeseen. Raportin toivotaan antavan pontta aliedustettujen ryhmien koulutuksen ja sen rahoitusmuotojen kehittämiselle.
- Toivomme myös, että raportin myötä se kansanopistojen sivistystehtävälle ominainen koulutus, joka vastaa suuntaviivaopinnoille asetettuja tavoitteita, tulisi näkyväksi. Raportti voi luoda pohjaa vapaan sivistystyön aseman vahvistamiselle kansalaisyhteiskunnassamme, Jyrki Ijäs muotoilee.
Rehtorit keskustelevat Etelä-Pohjanmaan Opistossa myös kansanopistotyön pelisäännöistä. Julkisuudessa, televisiota myöten, on käyty keskustelua vapaan sivistystyön ns. huuhaaopinnoista ja valtionosuuden käyttöä koskevien sääntöjen tulkinnoista.
Ijäksen mukaan pelisääntökeskustelua on käyty jo kaksilla rehtoripäivillä. Varsinkin uudet rehtorit ovat toivoneet lainsäädäntöä täydentävää ohjeistusta.
- Yhdistyksen ja opetusministeriön tavoitteena on kehittää opistotyön käytänteitä niin, että ne vastaisivat kestävällä tavalla kunkin ylläpitäjän sivistystehtävää ja opiston profiilia, kertoo Jyrki Ijäs.
Julkaistu: 22.2.2007 klo 14:44