Kansanvalistusseura  Kansalais- ja työväenopistojen liitto

Juttu päivitetty 21.04.2008 Etsi Sivistys.netistä

Etusivu > Uutiset

Kansalaisopisto heräilee kulttuurisetelin käyttöön

Kansalaisopistot toivottavat valmisteilla olevan kulttuurisetelin tervetulleeksi. Sen hyödyntämistä markkinoinnissa ryhdytään kuitenkin vasta miettimään.

Jos kulttuuriseteli toteutetaan laaja-alaisena, vapaan sivistystyön oppilaitokset saavat ensi vuoden alusta lisää mahdollisuuksia markkinoida harrastekursseja.

Setelillä voisi maksaa esimerkiksi taide- tai kielikurssin. Sen työntekijäkohtaiseksi veroeduksi on kaavailtu 400 euroa vuodessa.

Kulttuurista
hyvinvointia


Viiden kunnan alueella toimiva Sastamalan opisto on suuntautunut vahvasti kulttuuriin. Ilmaisuaineita opettava Kaarina Karjula toteaa kuitenkin, että setelin mahdollisuudet ovat vielä visioimatta.

– On kiinnostavaa, että kulttuuri nostetaan osaksi hyvinvoinnin edistämistä, hän sanoo.

Viiden kunnan alueella toimiva opisto ei ole juurikaan tiedottanut uudistuksesta mahdollisille yhteistyöyrityksille eikä setelin käyttäjille – vielä.

Kuopion kansalaisopistolta taas puuttuu sopivia yhteistyöyrityksiä.

– Mutta jos seteli tulee, sitä yritetään hyödyntää kaikin tavoin, rehtori Hannu Pulkkinen vakuuttaa.

Aiemmin Sivistys.netissä:
Vapaa sivistystyö sanoo kyllä kulttuurisetelille
EK kannattaa kulttuuriseteliä

Sisällöntuottajat

Aima >>

Aikuiskasvatus >>

LLinE >>

VSOP >>