Kansanvalistusseura  Kansalais- ja työväenopistojen liitto

Juttu päivitetty 22.08.2008 Etsi Sivistys.netistä

Etusivu > Uutiset

Kainuun senioreista nettimummoja

KAJAANI. Ikäihmiset ovat äkänneet netin mahdollisuudet. Kaukametsän opiston atk-kurssit vietiin ensimmäisenä ilmoittautumispäivänä käsistä.

Opiston rehtori Eila Parviainen kertoi Kainuun Sanomille maanantaina, että opiston oven takana nähtiin jopa jonoja.

Parviaisen mukaan ennakkoilmoittautuminen on nyt vilkkaampaa kuin aikaisempina syksyinä. Aiempina vuosina monet kurssit ovat täyttyneet vasta opiston lukuvuoden jo alettua.

Tulevat nettimummot ja –vaarit vaativat päästä atk:n johdantokurssille ja tutustumaan internetiin ja sähköpostiin. Ryhmiin jouduttiin ottamaan ilmoittautumisia varapaikoille.

Espanja ja
venäjä suosikkeja


Nettitaitojen yleistyminen näkyy siinäkin, että noin puolet ilmoittautumista saadaan jo netin kautta. Osuus on sama pääkaupunkiseudun suurissa opistoissa.

Kielikurssien suosikkeina jatkavat ilmoittautumistietojen mukaan englanti ja venäjän aakkoset. Espanjan kursseja jo lisättiin kysynnän vuoksi.

Viime vuonna Kaukametsän opistossa opiskeli 3 500 opiskelijaa.

Sisällöntuottajat

Aima >>

Aikuiskasvatus >>

LLinE >>

VSOP >>