Pekka Sallila

Profiloitumista tarvitaan

Vapaan sivistystyön tekijät ovat tyytymättömiä oman toimialansa tunnettuuteen. Vaikka alan oppilaitoksissa opiskelee vuosittain miljoona suomalaista, näkyvyys julkisuudessa on vähäistä.

Oppilaitosryhmien välillä ei osata tehdä eroa, kansanopistot ja kansalaisopistot menevät juhlapuheissa ja lehtijutuissa iloisesti sekaisin. Opintokeskus sekoitetaan opintotukikeskukseen.

Se, että vapaata sivistystyötä ei aina tunnisteta eikä tunnusteta, ei tee tyhjäksi oppilaitosten työtä tai tuloksia. Arkipäivän sivistystyöllä ei voi olla kovin suurta uutisarvoa. Oppilaitosryhmien profiililla ja imagolla on kuitenkin merkitystä menestykselle koulutusmarkkinoiden kilpailussa. Kilpailua käydään sekä oppijoista että rahoituksesta.

Ainakin kansanopistojen ja opintokeskusten huoli työmuodon profiilista on perusteltu. Yleinen tietämys niiden toiminnan luonteesta ja erityispiirteistä on heikolla tasolla. Kansalaisopistojen tilanne on parempi, ne ovat kattavan verkostonsa ansiosta lähellä ja näkyvillä jokaisessa kunnassa.

Kansanopistojen profiloituminen työmuotona on vaikeaa, koska opistokenttä on hyvin pitkälle erilaistunut. On vaikea kirjoittaa määritelmä, joka selittäisi opistojen keskeiset yhteiset piirteet ja toisaalta erottaisi ne muista työmuodoista. Eroja on paljon niin opetuksen sisällöissä, työtavoissa kuin kohderyhmissä.

Kansanopisto on toki totuttu esittelemään internaattimuotoisena vapaan sivistystyön oppilaitoksena. Traditio ja lakitekstin lause puoltavat tällaista määritystä. Kansanopiston julkisen kuvan kannalta muotoilu on kuitenkin vähintäänkin ongelmallinen. Se ei yksinkertaisesti vastaa 2000-luvun todellisuutta, internaatin merkitys on vähentynyt nopeasti. Sitä paitsi internaatti ei taida olla enää vetovoimatekijä koulutusmarkkinoilla.

Opintokeskusten profiloituminen on kenties vielä haasteellisempaa kuin kansanopistojen. Koska ne toimivat järjestöjen kanssa ja sisällä, edes oppijat eivät pääse aina perille niiden tavoitteista ja kontribuutiosta opintotoiminnassa. Opintokeskusten keskeinen rooli kansalaiskasvatuksessa jää piiloon.

Opintokeskukset esittelevät opintokerhotyötä omana vahvuutenaan ja haluavat erottautua sillä muista työmuodoista. Tämä on julkisuuskuvan kannalta kummallista ja epäviisasta. Ensinnäkin, opintokerhotyön osuus opintokeskustoiminnassa on varsin vähäinen ja edelleen laskussa. Toiseksi opintokerholla on oppimisjärjestelynä uskottavuusongelma, joka leimaa opintotokeskusten koko toimintaa.

Perinteen lisäksi kansanopistot ja opintokeskukset hakevat oppilaitostasolla profiilia tämän päivän perustehtävistään. Tässä ovat kansanopistoista onnistuneet hyvin ainakin taidekoulut, nivelvaiheen koulutuksen järjestäjät ja joidenkin kansanliikkeiden oppilaitokset. Opintokeskuksilla on näyttöjä selkeästä profiloitumisesta kansalaiskasvatuksen ja poliittisen koulutuksen osaajina.

Vapaan sivistystyön profiloitumisessa voitaisiinkin päästä parempiin tuloksiin, jos instituutiokeskeisestä markkinointipuheesta päästäisiin keskittymään yhtäältä oppilaitostason viestintään ja toisaalta koko vapaan sivistystyön yhteisen esiintymisen määrätietoiseen kehittämiseen. Helppoja voittoja ei tälläkään tavalla ole saavutettavissa, mutta imagon rakentamisen voimavarat saataisiin uudelle tasolle.

Tällä laaja-alaisen yhteistyön asialla, myös profiloitumista palvellen, Sivistys.net ja Aima-lehti ovat käytettävissä.

Pekka Sallila