Pekka Sallila

Alueopisto, seutuopisto, opistoketju

Kansalaisopistokenttä on kovassa liikkeessä. Opistojen koko kasvaa, fuusioita tapahtuu tai on suunnitteilla erityisesti pienissä ja keskisuurissa kunnissa. Syntyy alueopistoja ja seutuopistoja. Tässä verkkolehdessä kerrotaan viiden opiston yhdistymisestä Pohjois-Karjalassa. Vuoden alussa aloittanut oppilaitos on maan toiseksi suurin kansalaisopisto.

Yhdistymiset nostattavat opistoväen piirissä myös arvostelua ja vastustusta. Epäilyt ovat ymmärrettäviä, erityisesti huoli siitä, miten palvelujen tarjonta sivukylillä jatkossa turvataan. On syytä keskustella myös siitä, miten paikalliset erityistarpeet otetaan toiminnan suunnittelussa huomioon.

Kehitys kohti suurempia opistoja on kuitenkin väistämätöntä. Siihen sisältyy myös lupaavia mahdollisuuksia. Suunnitteluun saadaan kenties lisää voimavaroja, ohjelmaa monipuolistetaan. Opintoneuvontapalveluja voidaan kehittää, markkinointia ja tiedotusta pystytään tehostamaan. Yhdistymiset tuovat opistotyöhön jatkuvuutta ja vakautta.

KTOL:n entinen puheenjohtaja Martti Markkanen on käyttänyt opistokentän muutoksesta mielenkiintoisen puheenvuoron Aima-lehdessä (1/2006). Markkanen kaipaa uusia oivalluksia opistorakenteen uudistamiseen. Hänen mallinsa on opistojen ketjumainen yhteistyö koko maassa. Opistojen pitäisi ottaa oppia menestyneistä yritysketjuista, S-ryhmästä ja osuuspankeista.

Martti Markkasen linjaus tuntuu vapaan sivistystyön puhuntaan tottuneesta ensi alkuun vieraalta. On vaikea nähdä, miten keskitettyyn ja ketjumaiseen ohjaukseen ja asiakaskohtaisiin ratkaisuihin nojautuva liiketoimintamalli voisi toimia kansalaisopistotyössä. Ja vielä: eikö S-ryhmän saneeraus merkinnyt menestyksen ohessa kyläkauppojen kuolemaa, palvelujen keskittymistä? Tällaiselle palvelujen keskittämisen tiellekö opistoja pitää johdattaa?

Toisaalta Martti Markkasen kuvaus ketjuyhteistyön eduista on tietyiltä osiltaan vakuuttava. Keskitetysti ohjattu, paikallisiin tarpeisiin ja paikalliseen päätöksentekoon nojautuva malli on vahva suunnittelun, tiedotuksen ja markkinoinnin alueella. Sama koskee etäopetusta, opintojen ohjausta ja opintoneuvontapalveluja. Ketjuyhteistyö vahvistaisi kansalaisopistojen kuvaa, tuloksena ”yhtenäinen, laadullisesti ja toiminnallisesti merkittävä imago”.

Kun kunta- ja palvelurakennetta uudistetaan, on pidettävä huolta siitä, että kansalaisopistoja kuullaan. Opistojen puolella keskustelua varten alkaa olla käytettävissä kokemuksia alue- ja seutuopistojen työstä. Sen pohjalta opistorakenteen uudistamiseen voidaan mennä kenties aikaisempaa turvallisemmalla mielellä. Myös niitä kokemuksia, joita on saatu kansalaisopistojen ja kansanopistojen yhdistymisistä, kannattaa käydä läpi.. Alueopistomallissa tämä suunta voi avata uusia näkymiä monilla paikkakunnilla.

Kokemusten lisäksi opistokeskustelussa on syytä nostaa esille Markkasen kirjoituksen tapaisia rohkeita avauksia. KTOL:n pitää tällaista keskustelua kaikin tavoin kannustaa. Yksi reunaehto keskustelulle on syytä asettaa: kansalaisopiston tulee jatkossakin olla joustava ja kattava koulutus- ja kulttuuripalvelujen tuottaja jokaisessa kunnassa.

Pekka Sallila