Yhteenkietoutuvia naiskohtaloita

Sofi Oksanen (2008). Puhdistus. WSOY.

Syntyperältään suomalais-virolainen Sofi Oksanen kirjoitti Puhdistus-teoksensa alkujaan näytelmäksi, joka oli vuoden 2007 teatteritapaus Kansallisteatterissa. Sittemmin Oksanen muokkasi teoksen myös romaaniksi. Näytelmää en ole nähnyt, mutta kirjan luin äskettäin.

Teoksessa on monen henkilön näkökulma, mikä tekee siitä mielenkiintoisen ja moniäänisen. Ei ole yhtä totuutta vaan monia totuuksia. On myös monia tapoja vaieta, torjua ja peittää. Viron lähihistoria itsenäisyyden ensimmäisestä kaudesta ja neuvostoajasta nykyhetkeen peilautuu kolmen naisen kohtalon kautta.

Kirjan keskushenkilö on Aliide Truu, joka elää vanhenevana naisena yksin talossaan Viron maaseudulla 1990-luvun alussa. Taas kerran uusi valta ja valloittajat ovat pyyhkäisseet Viron yli uusine aatteineen ja toimintatapoineen.

Oloihin mukautuva, tilanteesta kuin tilanteesta selviytyvä Aliide on ollut elämässään hyvin käytännöllinen. Hän ratkoo kulloisenkin ongelman sen hetken tilannetajunsa mukaan tunteilematta. Kuitenkin hänen elämäänsä ja sen ratkaisuja ohjaa suuri, pakonomainen rakkaus Martiniin, josta tulee aviomies Aliiden muutenkin kadehtimalle sisarelle.

Zara on nuori, prostituoiduksi pakotettu nainen, jonka Aliide löytää pihaltaan vähissä vaatteissa, sukattomana. Zara kertoo pakenevansa väkivaltaista aviomiestä, ja peloissaan Aliide ottaa Zaran suojiinsa. Samaan aikaan Vladivostokissa yksinäinen vanha nainen katselee ikkunasta iltatähteä ja haaveilee kotiinpaluusta.

Jos kirjasta haluaa etsiä teemaa, se voisi olla: epävarmoissa oloissa tehdyt vääryydet ja julmuudet, nahkasaappaiden ja rautakorkojen tallomat naiset.

Vallan ylijyräämät

Taannoin kirjailija Eeva Kilpi kertoi Mark Levengoodin haastattelemana elämän evakkoudesta: kuinka hänellä on aika pakattu kassi mukanaan. Jos tulee lähtö taas, evakkoon, tiettömälle taipaleelle. Samaa evakkoutta on Zaran muistoissa, joissa äidillä ja mummolla on aina matkalaukku pakattuna kaapissa. Pieni kassi pieneen, isompi isoon lähtöön.

Naisten kohtalot kietoutuvat romaanissa yllättävällä tavalla toisiinsa sekä Viron historiaan ja yhteiskuntaan. Oksanen on taitava luomaan tunnelmakuvia, loihtimaan hajuista, tuoksuista ja tarkoista yksityiskohdista lukijalle aistittavan reaalimaailman.

Yksityiskohtien kuvaajana hän on uskomattoman tarkka. Kärpänen surisee kirjassa ensimmäiseltä sivulta viimeiselle. Naiset kulkevat sukat jalassa, sukitta tai sukat risaisina kautta kirjan.

Kirjan maailmassa säilöminen, hilloaminen, etikkapikkelsit ja säilyketölkit ovat keskeisessä osassa: niiden avulla turvataan hengissä pysyminen, ainakin talven yli. Minulle ne tuovat mieleen mummolan, säilömisen ja mehustamisen ja menneen maailman lapsuuden kesät.

Anne Rosenius