Totuus ja oikeus -teossarjan ensimmäinen osa, Maan lupaus, kuvaa maannälkää 1800-luvun lopun Keski-Virossa.

Viron klassikko avaa maansa kuohuvan lähihistorian

Anton Hansen Tammsaare: Totuus ja oikeus. Osa I: Maan lupaus. Osa II: Koulutie. Osa III: Surmatulet. Suomennos: Juhani Salokannel. Otava 2002–2007.

Anton Hansen Tammsaarta (1878–1940), Viron suurta klassikkoa on verrattu romaanisarjansa Totuus ja oikeus vuoksi Väinö Linnaan. Rinnastus on oikeutettu vain osittain. Tammsaaren teosjärkäle (1927–1933) kuvaa kyllä Viron lähihistoriaa samalta ajanjaksolta kuin Linnan Täällä Pohjantähden alla, mutta Totuus ja oikeus on luonteeltaan omaelämänkerrallinen.

Teossarjan matka pohjoiseen lähinaapuriin on ollut hidas. Teoksen joitakin osia suomennettiin 1930-luvulla, mutta vasta Juhani Salokanteleen kolmen ensimmäisen osan suomennokset ovat tuoneet teossarjan viron kieltä hallitsemattomien suomalaislukijoiden ulottuville.

Maan lupaus

Sarjan ensimmäinen osa, Maan lupaus, kuvaa 1800-luvun lopun virolaista maaseutua. Päähenkilöinä ovat Andres ja Mari, maannälkäinen aviopari, Anton Hansen Tammsaaren vanhemmat. He perustavat soiden ympäröimälle köyhälle maa-alalle tilan Vargamäkeen Keski-Virossa.

Teos kuvaa avioparin elämän silkkana raadantana. Luonto lyö aina takaisin, eikä vain luonto. Vargamäkeläisten lähinaapuri on vauraampi talollinen Pearu, joka tuntuu päätoimisesti miettivän, miten voisi aiheuttaa taloudellista vahinkoa köyhemmälle naapurilleen. Pearun kekseliäisyys on loputon: hän rikkoo patoja ja päästää vedet tuhoamaan naapurinsa kituliaan sadon, hän rikkoo karja-aitoja ja päästää eläimet sorkillaan tallomaan laihan viljan. Pearu on kuin lapsenasteelle jäänyt pahantekijä, joka saa vettä myllyynsä Andresin tosikkomaisesta raadannasta.

Maan lupaus on kiehtova teos, samalla masentava ja lohduton. Vargamäkeläisten valoisa tulevaisuus pakenee aina vain kauemmaksi. Yhteistyön sijalla on loputon keskinäinen kauna.

Samalla kuitenkin Maan lupaus on tähän asti ilmestyneistä osista kiehtovin. Teos päättyy nuorimmaisen, lukupään saaneen Indrekin (Tammsaare itse) lähtemiseen pois kotoa. Indrek ei halua sitoa itseään turpeeseen.

Koulutie

Teossarjan toisessa osassa eletään 1890-lukua. Koulutie kuvaa Indrekin, maalaispojan pääsemisen yksityiseen oppikouluun Tarttoon. Kyseessä on kovasta kuristaan kuulu koulu, vanhan luisevan rehtori Maurusin ylläpitämä opinahjo, joka on opetusmenetelmiltään kovin originelli.

Koulutiekään ei suo kuvattavalleen armoa. Olosuhteet ovat äärimmäisen ankarat, etenkin tyhjätaskuiselle maalaispojalle. Indrekin roposet riittävät asumiseen koulurakennuksen jääkylmällä vintillä.

Rehtori Maurusin persoonaa kuvatessaan Tammsaare on vauhdissa. Maurus hipoo hulluutta epämääräisenvärisessä aamutakissaan. Vuolaan sekavalla puhetulvallaan hän pyyhkii tyhjäksi kaikki arkojen holhokkiensa argumentit. Jossakin säälimättömän miehen sisällä sykkii kuitenkin ymmärtävämpi sydän. Maurus tajuaa Indrekin lahjakkuuden. Ja kuitenkin: Indrekiä kuvatessaan Tammsaare tekee hänestä hieman neuvottoman ja omassa elämässään sivullisen.

Surmatulet

Sarjan kolmas osa ilmestyi viime keväänä. Se kuvaa opinnoissaan epäonnistuneen Indrekin yritystä luoda itsenäinen elämä tunteja antamalla. Indrek ajautuu halpaan alivuokralaisasuntoon Kalamajan työläiskaupunginosassa Tallinnassa. Eletään lokakuuta vuonna 1905.

Varsin nopeasti Indrek joutuu vastatusten kuohuvien poliittisten tapahtumien kanssa. Tehdastyöläiset lakkoilevat, kaikkialla puhutaan vallankumouksesta ja vapaudesta. Indrek ajautuu salaiseen kapinakokoukseen ja sen innoittamana hän alkaa lukea sosialistista kirjallisuutta.

Sosialismin ihanteissa hän saa seuraa toimittaja Viljasoosta ja vuokraisäntänsä tyttärestä, Kristasta.

Vuoden 1905 kansannousu huipentuu kuitenkin sekasortoon. Sen sijaan, että moisioista tyydytään takavarikoimaan aseet, villiintyneet joukot tuhoavat ja polttavat. Hävityksen, ryöstelyn ja sokean vihan kohteeksi joutuvat Baltian saksalaisten omaisuus. Tammsaare kuvaa vavahduttavasti ihmisen moraalin luhistumista ja järjen sumentumista.

”…Kahmittiin sitäkin, mitä ei voinut panna yhtään mihinkään tai mikä oli jokseenkin arvotonta. Indrek näki koukkuselkäisen muorin, joka oli myöhästynyt tulossaan eikä siksi löytänyt enää mitään muuta sopivaa kuin yöastian; nyt hän lähti sen kanssa vikkelästi kaula ojossa, puolisokeat ahneet silmät viirulla, suu avoinna niin että mustat harvat hampaat näkyivät, kaulasuonet leuan alla kireinä kuin nuorat…”

Ja jo huomenna saapuisivat rangaistusretkikunnat ruoskimisineen ja teloituksineen.

Indrek on vallankumouksellinen ja tapahtumien silminnäkijä, mutta hän kauhistuu hävittämistä ja tajuaa astua ajoissa sivulliseksi.

Kaksi osaa odottaa
vielä tuloaan?

Totuus ja oikeus on viisiosainen. Neljännessä osassa Tammsaare hyppää vuosisadan alusta suoraan 1920-luvun ohi maan vapaussodan ja itsenäistymisen. Näiden osien suomennoksia jäämme siis odottamaan.

Toivottavasti ne myös saadaan. Juhani Salokannel on nimittäin sijoittanut kolmannen osan loppuun pitkän taustoittavan esseensä Tammsaaresta ja romaanisarjasta. Sen luontevin paikka on teoksen viimeisen osan lopussa.

Anneli Kajanto