Äiti, katso pingviinikaloja on kirja kuolemasta, itsensä etsimisestä ja löytämisestä.

Tarina elämän kannattelijana

Juliane Hielscher: Äiti, katso pingviinikaloja.
Helmi 2006. 344 sivua. Suomennos: Veera Kaski

Vanhan tarinan mukaan kaksi professoria listasi erilaisia kirjallisuuden teemoja, ja he päätyivät lopulta siihen, että kaikki mahdolliset teemat sisältyvät kuolemaan. Tämä toteutuu hyvin myös berliiniläisen tv-toimittajan, Juliane Hielscherin (s. 1963) esikoisromaanissa Äiti, katso pingviinikaloja. Kirjallaan hän sai Buddenbrook-palkinnon vuonna 2005.

Kirja kertoo kahdesta saksalaisesta naisesta, joiden tarinat kietoutuvat toisiinsa heidän päätyessään eri syistä asumaan Luoteis-Espanjassa sijaitsevaan Punta del Cambion kylään. Sitä ei löydy kartalta, mutta se sijaitsee Atlantin rannalla, lähellä Santiago de Compostelan kuuluisia pyhiinvaellusreittejä.

Tarina lahjaksi

Kylässä on ikiaikainen tarinankertomisen perinne: vieraille on tapana antaa lahjana tarina ja kaikki kylän ihmisten vaiheet muuttuvat tarinoiksi, joita kyläläiset kertovat toisilleen. Kirjan luvut on otsikoitu näiden tarinoiden mukaan, esimerkiksi Tämä on erään mutkikkaan kotiinpaluun tarina, Tämä on muutoksen ja vaihtumisen tarina ja Tämä on tarina hyvästeistä.

Kirjan päähenkilöistä toinen, noin nelikymppinen Helene, saapuu kylään epätoivoisena ja kaikkensa menettäneenä. Kyläläiset ihmettelevät kummallista uutta asukasta, joka pysyttelee yksinään pienessä rantatalossa kylän ulkopuolella. Hän juoksee uupumukseen asti pitkin rantajyrkännettä ja meren rantaa ja istuu sen jälkeen hievahtamatta tuntikausia hiekalla.

Toinen päähenkilöistä on myös uusi asukas kylässä. Hän on 18-vuotias, kapinallinen ja ahdistunut Lea. Vanhemmat ovat lähettäneet hänet hoitamaan enonsa perheen lapsia, sillä Lean jatkuvat vaikeudet kotona ja koulussa saavat vanhemmat toivomaan tytölle muutosta uudessa ympäristössä.

Kehyskertomuksena on klassinen tilanne, kun Lean poika löytää äitinsä kuoltua tämän tavaroiden joukosta Helenen kirjoittaman päiväkirjamerkinnän: Olen kuollut, ainakin niin kuollut kuin voi olla, kun vielä elää.

Oman elämän tarina,
ystävyys ja ymmärrys

Tarina alkaa purkautua, kun Lea huomaa Helenen ja hänen juoksulenkkinsä. Nainen ja hänen kohtalonsa alkaa kiehtoa Leaa ja tyttö pyrkiikin tämän läheisyyteen aina kun mahdollista selvittääkseen naisen salaisuuden.

Satunnaisten kohtaamisten jälkeen elämänhalunsa kadottanut Helene ja kaikkea vastaan kapinoiva Lea uskaltautuvat avautumaan toisilleen, ja vähitellen heidän välilleen syntyy syvä ystävyys ja ymmärrys.

Kirjassa puretaan kummankin naisen tarinaa lopusta alkuun. Maisema ja kylä ihmisineen ja tarinoineen elää vahvana ja kauniina. Se alkaa hitaasti helpottaa kummankin naisen ahdistusta ja avaa samalla tietä yhteyteen muiden kanssa.
Luostarissa työskentelevä sisar Consuelo auttaa molempia naisia perinteisellä yrttitaidollaan, ja merimaisema jo sinänsä lääkitsee heitä.

Hielscherin kieli on toimittajamaisen tarkkaa mutta elävää, ja kuvaus kameramaisen yksityiskohtaista:

Kun Helene tuona aamuna lähti matkaan, sää oli utuinen. Luostarin kukkulaa peittivät sumunriekaleet, ja rannikkotielle saavuttuaan hän ei nähnyt Punta del Cambiota usvan läpi. Ulkona merellä häämötti pohjoisen niemenkärjen tumma hahmo, mutta vedenpinta aaltoineen ei selvästi eronnut mantereesta. Helene piti siitä. Näytti, kuin vesi ja maa liukenisivat ja sulautuisivat yhteen.


Ripeästi hän kulki tavallista reittiään, lyhensi matkaa ylhäällä tiellä hiukan ja kääntyi tavallista aikaisemmin alas rantaan. Tämä sumea tunnelma teki hänelle hyvää ja hän halusi tietää, tuntuisiko aivan veden äärellä samanlaiselta. Tuntui hyvinkin, ja hän etsi istumapaikan kivenlohkareelta, kiinnitti katseensa sumuiseen ei mihinkään edessään ja kuunteli aaltojen vaimeaa liplatusta.


Vaikka maailma olikin kadonnut hänen ympäriltään sakeaan usvaan, hän havaitsi, että kylän suunnalta lähestyi hahmo. Tytöllä oli yllään painava, aivan liian iso musta nahkatakki ja leveät mustat housut. Miettiväisenä hän askelsi hiekassa jalkojaan laahaten ja kun hän yhtäkkiä putkahti sumusta sen kallionlohkareen viereen, jolla Helene istui, hän säikähti niin, että hypähti ilmaan.

Näiden kahden muukalaisen, kylän asukkaiden, pyhiinvaeltajien ja itse kylän tarinat kietoutuvat toisiinsa ja niistä rakentuu hiljalleen ehjä, yllättävä kokonaisuus. Ympyrä sulkeutuu ja lukijalle selviää, miten elämä on Heleneä ja Leaa riepottanut ja miten he ovat kaikesta selviytyneet.

Kirja on kaunis ja koskettava kertomus elämästä ja kuolemasta.


Marja Rikaniemi