Kansanvalistusseura  Kansalais- ja työväenopistojen liitto

Juttu päivitetty 21.05.2007 Etsi Sivistys.netistä

Etusivu > Sivisty! > Viikonlopun kirja

Rock fish -saalis Alaskasssa. Ahvenensukuisen, maukkaan kalan paksut ja terävät piikit voivat puhkaista kumiveneen. Aulilla tilanne oli vähältä piti.

Purjeet kuljettavat valtamerille

Auli Irjala: Meren selkä taittuu. Kertomuksia Kristiinan purjehdukselta. Edita 2007.

Matkakirjat olivat eksoottista luettavaa vielä silloin, kun harva pääsi itse näkemään muuta maailmaa. Nyt maapallo on kutistunut, eikä mikään tunnu enää niin ihmeellistä.

Sen vuoksi on sykähdyttävää lukea Auli Irjalan kokemuksista yli neljän vuoden purjehdukselta maailman valtamerillä. Kirja on lumoava. Kyse on ennen muuta taidosta kirjoittaa ja näkemyksellisyydestä.

Irjala lähti elämänkumppaninsa Hannu Aulinin kanssa pitkälle purjehdukselle 12. toukokuuta 2001. Helsinkiin he palasivat Kristiinallaan 28. elokuuta 2005. Väliin mahtuu huikea määrä koettua, nähtyä ja elettyä kummallakin pallonpuoliskolla.

Matkalaiset viipyvät pitkiä jaksoja maissa, kuten vuoden Alaskassa, ja tutustuvat niin muihin maailmanmatkaajiin ja vaihtoehtoisen elämäntavan valinneisiin kuin paikallisiin.

Irjala sukeltaa myös löytöretkeilyn historiaan. Uuden-Seelannin- ja Havaijin-jaksolla hän tutustuttaa lukijat kapteeni James Cookin (1728–1779) saavutuksiin ja kohtaloon. Lukija kohtaa rankat ja vaihtelevat sääolot, vaarat, mykistyttävät luonnonnäkymät, monet kulttuurit. Irjala myös pohtii ihmissuhteita: kun elää neljä vuotta muutaman neliön hytissä, arjen ehdot muuttuvat.

Yhteinen
maapallo


Kerronnasta huokuu rakkaus luontoon ja vastuu luonnosta. Kestävä kehitys ja niukkuuden riittäminen huokuvat tekstistä, mitenkään alleviivaamatta:

– Kun huuhtelee tyhjää maitotölkkiä kierrätykseen, kuluttaa helposti kaksi – kolme litraa vettä. Yhden ihmisen päiväannoksen verran. Keskimääräinen vedenkulutus pääkaupunkiseudulla on 200 litraa per henkilö vuorokaudessa, veneessä meille riitti 500 litraa kahdestaan kuukaudessa. Tosin sillä määrällä ei pesty pyykkiä eikä käyty kovin usein suihkussa.

Kirjan kuvitus kiehtovat kuvat ovat Hannu Aulinin ottamia, houkutteleva ulkoasu Petteri Kivekkään suunnittelema ja selkeä, kaunis taitto Marjut Heikkisen toteuttama.

Anneli Kajanto

Sisällöntuottajat

Aima >>

Aikuiskasvatus >>

LLinE >>

VSOP >>