Akatemiantutkija, kirjailija Jari Ehrnrooth on kirjoittanut lukijan haastavan kirjan läheisyydestä, rakkaudesta, uskosta ja urheilusta.

Mutta suurin kaikista on rakkaus

Jari Ehrnrooth (2007). Lähemmäksi kuin lähelle. Kertomus toisesta ihmisestä. Kirjapaja. 193 sivua.

Kaksi elämänsä kunnossa olevaa juoksijaa treenaa maratonille. Mies, kuhmolaissyntyinen Paul, on naisen, libanonilais-suomalaisen Imanin, Impun, valmentaja ja juoksukaveri. Tähtäimessä on Rotterdamin maraton ja molemmilla siellä henkilökohtainen ennätys, Paulilla 2:50 ja Impulla 2:55.

Paulilla on takanaan kolme hajonnutta avioliittoa ja liuta kauniita naisia. Imppu on naimisissa ja kahden pienen lapsen äiti. Molemmat ovat syvästi uskonnollisia.

Mitä seuraa, kun juoksijat löytävät itsensä toisistaan ja heidän välilleen syttyy ensi hetkestä rakkaus? Kun se on kätkettävä ja verhottava toverillisen luonteviin kannustuskosketuksiin?

Jari Ehrnrooth puhuu juoksukaverinsa Paulin suulla, sitten kun valmennussuhde on hajonnut keskinäisen rakkauden paljastuttua myös Impun aviomiehelle ja kahdella samaksi ihmiseksi osoittautuneella ei saa olla enää mitään keskinäistä kanssakäymistä.

Kun taivas
putoaa

Prosaisti, esseisti ja kulttuurintutkija Jari Ehrnroothin kirja kielletystä rakkaudesta on vankan uskonnollisuuden sävyttämä filosofis-eettis-mystinen pohdiskelu. Paul on kuin häkkiin suljettu, omaa totuuttaan epätoivoisesti etsivä vanki.

Ulkoisesti kaikki jatkuu kuten ennen: treeniohjelma pitää, jalat juoksevat ja kunto kohenee, nyt vain sisäisen tuskan raatelevalla käyttövoimalla.

Usko kutoutuu kaiken ajattelun sisään. Mitä on synti, jos Paulin ja Impun välillä ei fyysisesti tapahtunut mitään eivätkä edes ajatukset olleet himokkaita? Mikä on ajatuksen – tässä tapauksessa siis rakastumisen ja rakastamisen – ja teon ero? Onko ajatuksen ilmaiseminen jo teko?

Filosofis-eettisiä peruskäsitteitä:
synti, vapaus, rakkaus

Mitä on kirjan toinen keskeinen käsite, vapaus? Milloin uskonto ja usko ovat vapauttajia – ja milloin niistä tuleekin kahle, vapauden vihollinen?

Mitä on rakkaus ja mitä on Rakkaus? Ehnroothin kirjassa rakkaus sekoittuu monin paikoin uskontoon ja uskoon ikään kuin ne eivät olisi erillisiä.

Kun suurin kaikista on rakkaus, millaisin ehdoin se on ainoa johtotähti ja elämän ohjaaja? Lukija kaipaa kannanottoa.

Se tulee, sivulla 105. Ehrnrooth tekee selvän eron vanhatestamentilliseksi kutsumansa uskollisuusmyytin ja rakkauden ehdottomuuden välillä. Uskon ydin on rakkaus:

”…Vapaa yksilö on jälleen vapaa tuntemaan ja ajattelemaan rakkautta puhtaiden tunteiden ja sielullisen kaipauksensa täydellä ehdottomuudella. Voi niitä, jotka tuskissaan kamppailevat vapautta vastaan ja yrittävät kokemuksensa totuutta vähätellä! Kristillisen kirkon omaksuma yhtälö, jossa rakkaus tarkoittaa avioliittoa, perheen perustamista ja suvun jatkamista, on joutunut peruuttamattoman kriisin tilaan. Sen lähtökohdat alkavat paljastua petokseksi, sillä Kristus puhuessaan rakkaudesta ei todellakaan tarkoittanut perherakkautta, eikä kahleista vapautunut ihminen syvyyksiä kokiessaan tai korkeuksiin huutaessaan ajattele suvun jatkamista ja kodin lämpöä…”

Kenelle ja mille ihmisen kuuluu siis olla uskollinen?

Danten kaksi
ihmistä

Paulin vaiennutta ääntä kuunnellessa joutuu väkisinkin mittaamaan omaa tunnehistoriaansa. Ehrnrooth puhuu Dantea lainaten kahdesta ihmisestä meissä. Ensimmäinen ihminen on läsnä vain tässä maailmassa. Hänen tunteensa muihin ihmisiin ovat horisontaalisia. Horisontaaliset tunteet pitävät yhteisön koossa.

Toinen ihminen uinuu ensimmäisen uumenissa. Hänen tunteensa liikkuvat vertikaalitasolla, syvyyksiin ja korkeuksiin.

Ei käy epäileminen, etteivätkö Paul ja Iman olisi löytäneet sisältään ”toisen ihmisen”. Mutta entä minun tunteeni ja minun oma tunnehistoriani? Kuka pystyy luokittelemaan edes oman henkilöhistoriansa aiempia tunteita horisontaalisiin ja vertikaalisiin? Tunne on aina nykytilassa. Syvyyden ja korkeuksien kokemus on preesensissä.

Itselle asetettu
ehdottomuuden vaatimus

Tarinan Paul ja Iman ovat tahtoihmisiä ja perfektionisteja, juoksussaan täydellisyyden tavoittelijoita. Harjoitusohjelmat tuntuvat ”tavallisen” kestävyysjuoksijan näkökulmasta huimilta.

Ehdottomuus yltää heillä myös omaan henkisyyteen, uskoon ja eettisyyteen. Siksi he eivät pääse helpolla. Ehdottomuudesta tulee osa käyttövoimasta.

Mutta Iman antaa myöten sovinnaisuudelle. Hän valitsee perheensä ja itsensä kieltämisen. Paulin näkökulmasta hän juuri siinä lankeaa kristillisyyden väärään tulkintaan.

”Se, joka torjuu rakkauden, tekee synnin ja kaataa askeleensa kohti kuolemaa. Usko ja toivo ovat yhtä tyhjän kanssa tällaisen ihmisen elämässä. Pimeys voittaa valon, kirjain kukistaa hengen. Näin minä ymmärrän kristillisyyden perimmäisen sanoman.” (sivu 96)

Elämä kuin
katoava ruoho

Miten käy toisistaan erillään juoksevan Paulin ja Imanin Rotterdamin maratonilla? Rotterdamin maratonia Paulin kokemana kuvatessaan Ehrnrooth nostaa lukijan intensiteetin huippulukemiin.

Jo johdannossa lukija on saanut tietää, että kirjaa kirjoitettaessa Paulia ei enää ole. Hän on sairastunut leukemiaan ja kuihtunut pois. Juoksukaverit sirottelivat hänen tuhkauurnansa sisukset Keskuspuiston lenkkipoluille.

Mutta miten käy Imanin, johon kirjan sivuilla kohdistuu peitelty syytös?
Kirjassa Paul ja Iman siteeraavat ahkerasti psalmeja. Niistä tulee liki sanaleikki heidän välilleen. Yksi psalmeista kuitenkin puuttuu. Kun lukija painaa kirjan luettuaan kannet kiinni, hänen on pakko nieleskellä. Tarina on saanut järkyttävän lopun.

Todeksi muuttuvat puuttuvan psalmin 103 sanat:

”Ihmisen elinpäivät ovat niin kuin ruoho,
hän kukoistaa niin kuin kukkanen kedolla,
Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole,
eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.”

Jari Ehrnrooth jätti meille kuitenkin Paulin ja Impun rakkaustarinan ja sitä kautta myös heidät keskuuteemme.

Anneli Kajanto