Mannerheim-elämänkerrassa on imu

Eleonora Joffe (2005). MANNERHEIM Chevalier-kaartin kasvatti. Otava. 394 sivua.

Carl Gustav Mannerheim (1867–1951) oli Venäjän armeijan korkea upseeri, joka palkittiin ansioistaan keisarin arvostetuin kunniamerkein. Hän kuului Nikolai II:n hovipiiriin. Hän taisteli Venäjän armeijassa Japanin sodassa ja I maailmansodassa. Hän oli Venäjän vakoilija ja Aasian tutkimusmatkailija. Hän oli valkokenraali, joka esti Suomen ajautumisen kommunistiseksi ja sitä kautta kiinnittymistä juuri syntyvään bolshevikkivaltioon. Hän oli kriisikuukausina 1919 Suomen valtionhoitaja. Hän oli Suomen armeijan ylipäällikkö talvi- ja jatkosodissa ja vihdoin, Risto Rydin jouduttua eroamaan, tasavallan presidentti.

Mannerheim oli läpeensä sivistynyt, humaani aristokraatti, maailmankansalainen ja patriootti.

Tuskin kenestäkään suomalaisesta on kirjoitettu yhtä monia kirjoja kuin tästä Suomen kaikkien aikojen tunnetuimmasta henkilöstä. Hän on ollut kiistelty, monille arkkivihollinen, luvuttomille ihmisille niin meillä kuin muualla Euroopassa sankari, kunnioituksen ja ihailun kohde.

Vieläkö Mannerheimista löytyy tuore ja uniikki näkökulma elämänkerralliseksi tieteelliseksi teokseksi? Aiheeseen tarttui vuonna 1998 Suomessa asuva, Neuvostoliitossa syntynyt ja ensimmän osan elämästään elänyt runoilija ja kirjallisuudentutkija Eleonora Joffe. Monen vuoden työn tuloksena syntyi laaja teos Mannerheimista, venäjäksi venäläisille.

Joffe otti näkökulmakseen ja lähteikseen Mannerheimin laajan kirjeenvaihdon. Sen kautta hän käy läpi Mannerheimin koko elämänkaaren ja ennen muuta luo henkilökuvan monipuolisesta, erikoislaatuisesta kuvauskohteestaan.

Työ vei tutkiva oppimisen tavoin

Eleonora Joffe kuvaa alkusanoissaan, miten kaikki alkoi, miten hän lopulta omaksi yllätyksekseen uppoutui vuosiksi Valtion arkistoon Mannerheim-dokumenttien ja kirjeenvaihdon äärelle. Zvezda-aikakauslehti painosti häneltä artikkelia Mannerheimista – aihe kun kiinnostaa Venäjällä, mutta tieto on hyvin kapeaa ja moninaisen propagandan kuormittamaa.

Traagisen henkilökohtaisen menetyksen kokenut Eleonora Joffe sitoi itsensä tutkimus- ja kirjoitustyöhön kuin pelastusrenkaaseen. Mannerheim-projektista tuli pelkkää työtä tärkeämpi juttu.

Otavan julkaisema Mannerheim Chevalier-kaartin kasvatti on suomalaisille lukijoille kirjoitettu supistettu versio. Suomennos venäjänkielestä on Arja Pikkupeuran.

Lukijan, on hän Mannerheimin ihailija tai vihailija, kuva Mannerheimista on aina joltakin kantilta vajaa. Joffen pieteetillä ja samalla eloisasti kirjoittama teos antaa siten kaikenlaisille lukijoille sekä aivan uutta tietoa että jo tiedossa olevan täsmentymistä.

Ihailen Joffen taitoa pysyä tieteellisyydessä ja samalla kirjoittaa tavalliselle lukijalle. Päällimmäiseksi jää varmuus kirjan luotettavuudesta. Joffe on kriittinen eikä hän sorru ”lähisokeuteen”. Kaiken tutkijaotteen läpi lukija voi kuitenkin aistia, että mies nimeltä Carl Gustaf Mannerheim on suuresti kiehtonut tutkijaansa.

Rohkenen tulkita, että Mannerheimin sivistyneisyys, älykkyys, kosmopoliittisuus sekä sydämensivistys ja humanismi, jotka kirjeistä hienostuneesti kumpuavat, tekivät myös Eleonora Joffesta yhden ”Mannerheimin naisista”, ystävistä ja ymmärtäjistä.

Anneli Kajanto