Kerronnan mestari

Margaret Atwood (2007). Poikkeustila. (eng. Moral Disorder). Suomennos: Kristiina Drews. Otava.

Atwoodin novellikokoelma Poikkeustila koostuu 11 kertomuksesta.

Kuten aina kokoelman äärellä lukukokemus on subjektiivinen. Toiset tarinat kolahtavat voimakkaasti, jotkut liukuvat ohi. Sen mikä viehättää yhtä lukijaa, toinen saattaa sivuuttaa. Minulle Atwoodin kokoelmassa oli seitsemän valioluokan lukukokemusta. Jokin tarinan äärellä herkuttelin uudemmankin kerran.

Kertomus Viimeinen herttuattareni on loistava aistien, havainto- ja mielikuvituskyvyn sekä aistillisten ja kielellisten nyanssien ilotulitus. Siinä kertoja kuvaa lukioaikaista äidinkielenopettajaansa, Miss Bessietä, älykästä ja hienostunutta naista, joka valmentaa oppilaitaan käymällä analyyttisesti läpi loppukokeisiin tulevia klassisia runoja. Käsittelyvuorossa on 1800-luvun brittirunoilijan Robert Browningin Viimeinen herttuatar.

Hieno novelli kuvaa harkituin ja hallituin vedoin luokkahuoneen ja luokkayhteisön tunnelman, Miss Bessien persoonan ja avaa dramaattisen runon tavalla, joka saa myös lukijan kaipaamaan saman runon äärelle. Novelli on jäähyväiset kertojan nuoruudelle. Miss Bessie jää hänelle hänen koulumuistojensa ”viimeiseksi herttuattareksi”.

Novellissa leikitään sanojen sävyillä ja merkityksillä. Kristiina Drews saa ne loistokkaasti kääntymään suomeksi, kuten vaikkapa sanapareissa halvat letukat, kiimaiset lutkat, tyhmät bimbot ja helppohintaiset hutsut.

Rousseaulaisittain maalle

Neljässä kertomuksessa seurataan rakastavaisten Nellin ja Tigin optimistista ja vaivalloista yhteiselämän alkutaivalta. He ovat kaupunkilainen susipari, joka muuttaa maalle ränsistyneelle maatilalle. Tig on naimisissa Oonan kanssa, joka täyttää itsellään kulloisenkin tilan. Oona on saattanut Nellin ja Tigin laskelmoidusti yhteen raivatakseen siten tilaa mielihaluilleen ja itsensä rajoittamattomalle toteuttamiselle. Nell on Oonan itsekeskeisessä elämänmallissa välikappale.

Kateus tulee kuvaan, kun rakkaussuhteesta tuleekin tarkoitettua kiinteämpi ja myös Nell ja Tig ovat riittävän vahvoja luomaan vaihtoehtoisen elämän. Tie on kivikkoinen ja Nellin kannettavaksi sälyttyy lopulta sietämätön määrä moraalisiksi koettuja velvoitteita, joista hän hyväsydämisyydessään ei pysty kieltäytymään. Lukijalle kyse on Nellin jaksamisesta ja kestämisestä, samalla kun hän ihailee Nellin hienoa persoonaa.

Neljä tarinaa (Monopoli, Poikkeustila, Valkoinen hevonen ja Energiat) ovat saman juonen jatkumoa. Niissä ihastusta herättää alleviivaamaton kerronta, joka stimuloi lukijan mielikuvituksen, sekä Atwoodin mestarillinen taito päättää kertomuksensa.

Takana hyvä elämä

Kaksi viimeistä novellia, Labradorin fiasko ja Labran pojat, ovat kunnianosoituksia kahdelle vanhukselle, miehelle, novellissa isälle, ja vanhalle naiselle, äidille. Molempien tarinoiden keskushenkilöllä on ollut rikas ja rohkea elämä.

Miehelle luettavan pohjoiskanadalaisen seikkailutarinan kautta ja naiselle näytettävien vanhojen valokuvien myötä lukijalle välittyy kuva vanhusten menneestä elämästä. Villi Pohjola kaikessa julmuudessaan ja armottomuudessaan saa vuosikymmenten jälkeen liki romanttisen yleissävyn. Ollaan kadonneen ajan ja maailman äärellä.

Anneli Kajanto