Virtuaalinen voimaantuminen ammattikasvatuksen oppimisympäristössä

Klaus Oesch (2007). Virtuaalinen voimaantuminen – Tapaustutkimus ammattikasvatuksen oppimisympäristön toimintaedellytysten ja tietokäytäntöjen kehitysmahdollisuuksista vuorovaikutteisen tieto- ja viestintäteknologian näkökulmasta. Ammattikasvatuksen alan väitös 10.11.2007.

Tietokoneesta on tullut kaukoputken ja mikroskoopin rinnalla ihmisen mentaalisen tietoavaruuden tutkimusinstrumentti.

Mediateknologia muuntaa oppimisen käytäntöjä ja luo uusia toimintaedellytyksiä.

Tietoajan oppimisen tietokäytännöt perustuvat teknologiainfrastruktuurin innovatiiviseen hyödyntämiseen. Tutkimus Virtuaalinen voimaantuminen tarkastelee poikkitieteisesti kolmea tieteenaluetta, jotka vaikuttavat oppimisen trialogisen mallin kehittymiseen. Mallin osat ovat media- ja tietoteknologia, tutkivan oppimisen ja tietämyksen luominen sekä yhteisöllisen, lisäarvoa luovan viestinnän kehitys.

Tutkimuksessa selvitettiin, millainen trialogista tietämyksen luonnin metaforaa tukeva tieto- ja viestintätekninen ympäristö – digitaalinen voimaantuminen – kehittyi vuosina 1995–2007 yksilön ja yhteisöjen oppimisen tueksi.

Kehitys on vaikuttanut tutkivan oppimisen ja yhteisöllisen viestinnän tietokäytäntöihin. Tutkimuksen pääkohteina olivat asiantuntijayhteisöjen tiedon hankinta, yhteisöllinen osallistuva viestintä ja tietämyksen luonti. On kehittynyt hajautettuun, dynaamisen kognitioon perustuva tutkivan oppimisen tietokäytäntö – virtuaalinen voimaantuminen. Tutkimusaineistona olivat Tekesin ”Vuorovaikutteinen tietotekniikka” -Fenix-teknologiaohjelmassa vuosina 2003–2007 rahoitetut projektit.

Virtuaalinen voimaantuminen

Voimaantumisella tarkoitetaan ihmisten ja ihmisyhteisöjen kykyjen, mahdollisuuksien ja vaikutusvallan lisääntymistä. Oppimisen menetelmät muuntuvat trialogisen mallin mukaisiksi tutkivan ryhmäoppimisen ja avoimien innovaatioyhteisöjen käytännöiksi. Virtuaalisen voimaantumisen kautta oppijat aktualisoivat tietoverkon kautta saatavilla olevan sisällön ja sosiaaliset yhteydet.

Virtuaalinen voimaantuminen perustuu myös tietoyhteiskunnan monimutkaistuvien sosioteknisten systeemien muodostumisen dynamiikan hyödyntämiseen innovatiivisten tietokäytäntöjen kautta. Sosioteknisen rakenteen rajapinnassa tapahtuva menetelmä-, ohjelmisto- sekä digitaalisen median sisältökehitys virtuaalisen voimaantumisen infrastruktuuriksi on käytännön tutkimuksen pääkohde.

Asiantuntijoiden hiljaisen tiedon muuntaminen yhteiskäyttöiseksi avoimessa kehitysympäristössä toimivaksi tietämykseksi ja virtuaalisen voimaantumisen polttoaineeksi luo uusia edellytyksiä tietoyhteiskunnan ammattien tulevaisuudelle.

Virtuaalisen voimaantumisen ammattikasvatukseen vaikuttavat ulottuvuudet ovat: yksilöllisen oppimisen kehitys kokeilevaksi, tutkivaksi, elinikäiseksi ja jopa maailmanlaajuiseksi ryhmäoppimiseksi, yksisuuntaisen viestinnän kehittyminen vuorovaikutteiseksi globaaliksi virtuaaliseksi yhteisöllisyydeksi ja tietämyksen hankinnaksi ja luomiseksi.

Mediateknologian, ekspansiivisen oppimisen ja yhteisöllisen viestinnän merkityssuhteiden ja -verkostojen tajuaminen ja muuntuminen tietämyksen luonnin ja hallinnan prosessiksi – innovaatiotalouden ajuriksi – on tutkimuksen tuottama innovaatio. Ymmärtämällä virtuaalisen voimaantumisen prosessi on mahdollista kehittää nykyisiä ammattikasvatuksen tietokäytäntöjen rakenteita ja edistää sen kehitystoiminnan edellytyksiä.

Virtuaalisen voimaantumisen tavoite voidaan kiteyttää kehityksenä kohti tietämyksen hallinnan yhteiskuntaa, jonka voimavarana ovat tiedolliset toimijat: itsenäiset, ajattelevat ammattilaiset, jotka osaavat käyttää tietämyksen hallinnan ja luovuuden työvälineitä ajasta ja paikasta riippumattomina asiantuntijaryhminä. Tietoyhteiskunnassa tarvitaan myös yhteistä visiota ja pilotteja verkostomaisten, systeemisynergisten organisaatioiden tietokäytäntöjen toteuttamiseksi.

Tutkimuksen tulokset

Tutkimus perustuu Fenix-teknologiaohjelman projektityöhön tutkijan toimiessa ohjelman koordinaattorina. Tietoyhteiskunnassa palvelut ja sisällöt digitalisoituvat nopeasti, mikä muuttaa merkittävästi käyttäjien toimintatapoja ja avaa runsaasti uusia toimintamahdollisuuksia.

Ohjelmassa tutkittiin ja kehitettiin sellaisia ohjelmistoteknologioita ja sovelluksia, joissa loppukäyttäjän ja tietojärjestelmän välisen vuorovaikutuksen hallinnalla on merkittävä rooli.

FENIXin kokonaislaajuus oli 91 miljoonaa euroa, josta Tekesin osuus oli 47 miljoonaa. Ohjelmassa oli projekteja 120 yritykseltä tai kunnalliselta organisaatiolta sekä 17 tutkimusorganisaatiolta. FENIXin erityisenä ansiona voidaan pitää sen kykyä käynnistää tietojenkäsittelyn aihepiirissä poikkitieteellistä uudenlaiseen ajatteluun perustuvaa tutkimusta. Tutkimusaineistona toimineen teknologiaohjelman loppuarviointiraportti on verkko-osoitteessa http://www.tekes.fi/julkaisut/FENIX_arviointi.pdf

Väitöksestä

Oeschin vastaväittäjänä oli dosentti Pentti Rauhala Tampereen yliopistosta ja kustoksena professori Tapio Varis.

Klaus Oesch on syntynyt Helsingissä ja hän on suorittanut valtiotieteen maisterin tutkinnon Helsingin yliopistossa. Hän on työskennellyt Tekes Fenix teknologiaohjelman koordinaattorina vuosina 2003–2007.

Oeschin väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1263, Tampere University Press sekä sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 656, http://acta.uta.fi.