Refleksiivinen näkökulma koulutuskäytäntöjen organisoitumisen analyysiin

Kari Kantasalmi (2008). Yliopistokoulutuksen avoimuus ja refleksiivisyys. Suomalaisen yliopistoaikuiskoulutuksen rakenteistamisen analyysi. Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitos, väitös 8. maaliskuuta 2008.

Kari Kantasalmen väitöskirja lähestyy tutkittavaa aihetta kahdesta suunnasta: metateoreettisesta ja sisällöllisestä. Kantasalmi luonnehtii metateoreettiseen kehittelyyn liittyvää käsitetyötä tutkimuksensa keskeiseksi tehtäväksi. Sitä hän toteuttaa empiristishistoriallisen tutkimuksen kautta ja sen yhteydessä.

Ensimmäinen taso:
metateoreettinen käsitetutkimus

Tutkimuksen ensimmäinen taso on siis metateoreettinen käsitetutkimus.

Käsitetyön Kantasalmi on toteutettanut Margaret Archerin muotoilemassa ”morfogenesis vs. rakenteistuminen” -asetelmassa, jota seuraten rakenteistumisen ajatus koskettaa sekä Anthony Giddensin että Pierre Bourdieun teoreettista ajattelua.

– Tämän tutkimustason keskeiset tutkimustulokset esitän Giddensin ja Bourdieun tuotannon syntetisoivana kehittelynä. Argumentoin tällaisen synteesin metateoreettisen mahdollisuuden ja empiirisen hedelmällisyyden puolesta. Jälkimmäinen pätee erityisesti silloin, kun päämääränä on koulutuksen organisoitumisen prosessien kulttuurisen dynamiikan syvempi ymmärtäminen, Kantasalmi sanoo.

Toinen, tutkimusteorian taso:
koulutuksen teoria

Tutkimuksen toisella, tutkimusteorian tasolla, keskeistä on koulutuksen teoria. Siinä tutkija rajaa teoreettisen teeman yliopistokoulutuksen avoimuuteen.

– Sisällökkään koulutuksen teorian kautta rakennan poikkitieteellisen tutkimusnäkökulman avoimuuden ilmiöön siten, että samalla havainnollistan, kuinka Giddensin ja Bourdieun metateoriaa yhdistelevä lähestymistapa voi ottaa huomioon koulutuksen refleksiivisyyden teeman.

Kolmas, empiriataso:
Reflektiivisyys ja yliopistokoulutuksen avoimuus

Kolmannen tason muodostaa varsinainen empiirinen tutkimus, jonka kautta tutkija tekee historiallisen prosessin kuvauksen ja tulkinnan.

Siinä tutkija kohdentaa refleksiivisyyden teeman yliopistokoulutuksen avoimuuden ilmiöön. Aiheen ensimmäinen tutkimusnäkökulma avautuu kasvatustieteessä ja siinä avoimen yliopiston synnyssä. Se puolestaan johtaa rajaamaan tarkastelua aikuiskoulutuksen organisoitumiseen.

Historiallisen analyysin tulokset tutkija esittää kolmen osajulkaisun, artikkelin, kautta ja niitä kommentoivassa luvussa, jotka ovat osa hänen teoreettisesti painotettuvaa tutkimustaan.

Väitöksen painopiste on sellaisen analyysitavan kehittelyssä, jolla edistetään koulutuksen refleksiivisyyden teeman haltuunottoa. Tutkija sanoo pyrkivänsä kohti reflektiivisen (aikuis)koulutuksen organisoitumisen sosiologiaa.

– Väitän, että yliopistokoulutuksen avoimuuden ilmiön refleksiivinen määrittyminen voidaan käsittää koulutuksen ekspansiivisen ja ekstensiivisen [laajenevan] organisoitumisen yhteydessä. Väitän myös, että yliopistoaikuiskoulutuksen käsite on näin hahmottuvan rajapinnan dynamiikkaa ymmärtävään pyrkivälle tutkijalle yleisemminkin tärkeä kiteytys kentästä, jonka tutkimus näyttäisi kaipaavan rakenteistumisen teoriajäsennyksestä käsin kehiteltyä refleksiivisempää metodologiaa, Kantasalmi sanoo.

Tutkimuksen liitteenä on Kantasalmen aiemmin julkaisemia artikkeleita, joiden analyyseihin tukeutuen hän argumentoi teesinsä puolesta.

Avoimen yliopiston juurilta
nykypäivän koulutuksen ymmärtämiseen

– Vaikka empiirishistoriallinen tutkimustaso etenee avoimen yliopiston juuristoon ja yliopistoaikuiskoulutuksen historiallisen kentän rakenteistumisen analyysiin, metateoreettisesti painottuneen tutkimukseni tavoitteena on kuitenkin tarjota yleisempi, refleksiivisyyden teeman huomioiva lähestymistapa koulutuksen organisoitumisen ymmärtämiseksi ja koulutuksen politiikan ajattelemista varten, tutkija toteaa.

Tutkimus suuntaa ajattelua sellaisten käytäntöjen alueelle, joiden merkitys koulutuksen organisoitumiselle on usein ajateltu ongelmattomaksi ja merkitykseltään vähäiseksi.

– Näin argumentoin myös refleksiivisempää näkökulmaa koulutuskäytäntöjen organisoitumisen analyysiin. Tällaista pyrkimystä voidaan pitää yhteiskuntatieteellisen koulutustutkimuksen keskeisenä tavoitteena semminkin, kun hyväksytään se, että yhteiskuntatieteet ovat perustavassa mielessä refleksiivisessä suhteessa analysoimiinsa sosiaalisiin käytäntöihin, Kari Kantasalmi toteaa johdanto-osassa.

Tutkimus tarjoaa koulutuksen politiikasta kiinnostuneille refleksiivisemmän tarkastelutavan aineksia. Varsinkin koulutuksen horisontaalin organisoitumisen analyysi aikuiskoulutuksen järjestelyjen suunnassa saa työstä tukea.