Kansanvalistusseura  Kansalais- ja työväenopistojen liitto

Juttu päivitetty 18.10.2007 Etsi Sivistys.netistä

Etusivu > Sivisty! > Tutkimus

Didaktiikka samankaltaistunut, mutta metodilla on merkitys

Annukka Häkämies (2007). Metodilla on merkitys – muodolla on mieli. Draamatyöskentely mielenterveyshoitotyön ammattikasvatuksessa. Tampereen yliopisto. Ammattikasvatuksen väitös 13.10.2007.

Ammattikasvatuksessa ja erityisesti ammattikorkeakouluretoriikassa opetuksesta on tullut ohjaamista, tutorointia ja oppimisympäristöjen rakentamista. Didaktiset ratkaisut näyttävät samankaltaistuneen. Ne ovat tulleet riippumattomiksi oppimisen kohteena olevista ammatillisista taidoista. Opetuksen menetelmällisiä valintoja näyttäisi nykyisin ohjaavan etenkin talouspolitiikka ja tekniikan mahdollisuudet.

Annukka Häkämies on tarkastellut valitun didaktisen muodon merkitystä oppimisen kohteena oleville ammatillisille ihmissuhdetaidoille. Didaktista valintaa tutkimuksessa edustaa draama ja osallistava teatteri.

Oppimisen kohteena on mielenterveyshoitotyön erityisosaaminen ja siinä vaadittavat psykoterapeuttiset valmiudet. Tutkimuksessa tarkastellaan draamaa opetuksen ja oppimisen näkökulmasta. Opetuksen näkökulmasta se merkitsee tutkijan opettajantoimintaan liittyvän käyttöteorian avaamista ja täsmentämistä. Oppimiskokemuksena draamaa tutkitaan opiskelijaryhmän puolentoista vuoden forumteatterimuotoisen kokeiluprojektin (opinnäytetyö/päättötyö)kautta.

Draama psykoterapeuttisten
valmiuksien opiskelussa


Tutkimuksen tuloksena on saatu kuvaus draamasta ihmissuhdetaitojen ja erityisesti psykoterapeuttisten valmiuksien opiskelussa. Yleisemmin opetusmenetelmän merkitys avautuu tutkimuksessa kaksiosaisena: metodina ja muotona. Opetusmenetelmän taustalla näyttäisi olevan laajempi, muotoon kätkeytyvä ontologinen taso. Draamassa se liittyy pragmatistiseen taiteeseen: eettisyyteen, joka kietoutuu esteettis-pedagogiseen toimintaan.

Muodossa ja muodosta opitaan
– taiteella yhteys tunteisiin


Tutkimuksen päätelmänä voidaan sanoa, että muodossa ja muodosta opitaan. Valitun didaktisen metodin sopivuus tavoitteena olevalle oppimiselle merkitsee asetettujen oppimistavoitteiden ja didaktisen muodon yhteensopivuutta. Draaman oppimispotentiaalit mielenterveyshoitotyön ammatillisessa koulutuksessa liittyvät etenkin itsetuntemuksen kasvuun, läsnäolotaidon, eläytymisen ja ryhmätyötaitojen oppimiseen.

Tutkimus nosti esiin ammattialakohtaisten didaktisten ratkaisujen erityisvaatimuksen. Ammattispesifiset taidot vaativat erilaisia didaktisia lähestymistapoja.

Ammattikorkeakoulujen opetuksessa tiedon painottuminen ei riitä tuottamaan taitavia taitajia. Ihmissuhdetyössä taitoa tarvitaan etenkin tunteiden alueella. Taiteilla tiedetään olevan suorin yhteys tunteisiin ja niiden taustalla oleviin arvoihin. Kuitenkin taiteiden osuus esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon koulutuksissa on marginaalista lähiopiskelun vähentyessä.

Didaktiset valinnat liittyvät myös opettajan ammattitaitoon. Opetus on opettajan työn taidetta ja opettajan työn luovinta aluetta ja edellyttää siksi autonomiaa.

Väitöksestä ja väittelijästä

Annukka Häkämiehen vastaväittäjänä toimi dosentti Leena Ahteenmäki-Pelkonen Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Juha Suoranta.

Annukka Häkämies on syntynyt Hämeenlinnassa ja hän on suorittanut kasvatustieteiden maisterin tutkinnon Tampereen yliopistossa. Hän on työskennellyt lehtorina Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa vuodesta 1997 lähtien.

Häkämiehen väitöskirja on ilmestynyt sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1253, Tampere University Press sekä sähköisenä sarjassa Electronica Universitatis Tamperensis.

Sisällöntuottajat

Aima >>

Aikuiskasvatus >>

LLinE >>

VSOP >>