Kansanvalistusseura  Kansalais- ja työväenopistojen liitto

Juttu päivitetty 04.04.2007 Etsi Sivistys.netistä

Etusivu > Sivisty! > Kirjat

Miksi Työväen Akatemiaan?

Akatemian eväät. Työväenakatemialaiset opintiellä 1960–2000. Toimittajat ja tutkimuksen tekijät: Karin Honkanen, Kari Kinnunen, Kari Rummukainen, Leena Seretin ja Aarni Tuominen. Työväen Akatemia 2007.

Työväen Akatemia on tehnyt seikkaperäisen tutkimuksen opistossa vuosina 1960–2000 opiskelleiden nuorten työ- ja koulutusuran kehittymisestä. Tutkimuksessa selvitettiin lisäksi opistoon tulemisen syitä, opiskeluun liittyviä odotuksia, opiskeluaikaisten tavoitteiden saavuttamista, asennoitumista aikuiskoulutukseen sekä Työväen Akatemiassa opiskelleiden yhteiskunnallista aktiivisuutta ja poliittista toimintaa.

On varsin luonnollista, että poliittisesti sitoutuneeseen opistoon hakeutuu ”omaa väkeä”. Kysymykseen vastanneista 45 prosenttia ilmoitti olevansa jonkin puolueen jäsen ja heistä 90 prosenttia sosiaalidemokraatteja. Jäsenyys on kuitenkin kovaa ydintä; nuori voi kokea sympatiaa ja sitoutuneisuutta ilman jäsenyyttäkin. Pylväiköistä on helppo havaita, että kahden viimeisen vuosikymmenten aikana sitoutumisaste on laskenut huimasti ja nykynuorilla Työväen Akatemian opiskelijoilla se on todella matala.

Opiskelu edistää uraa, työn ja ammatin vaihdosta. Kaikkina tutkittuina vuosikymmeninä enin osa opiston jättävistä menee opiskelun jälkeen uusiin työtehtäviin.

Laaja tutkimus on monipuolinen ja mielenkiintoinen yksi näkökulma nuorten aikuisten elämänvalintoihin ja niiden taustoihin.

Raportissa on 110 sivua tutkimustuloksia ja 66 sivua kyselylomakkeita.

Tutkimusraportin sisällöstä on kerrottu aiemmin:
Millä perusteilla opiskelemaan Työväen Akatemiaan?

Sisällöntuottajat

Aima >>

Aikuiskasvatus >>

LLinE >>

VSOP >>