Verkkokäsikirja elinikäisestä oppimisesta
Verkkojulkaisu toimii yliopistollisen täydennyskoulutuksen ja elinikäisen oppimisen johtamisen käsikirjana. Julkaisu käsittelee elinikäisen oppimisen politiikkaa, oppimista ja tietotekniikkaa opiskelussa, alueellista kehittämistyötä sekä eurooppalaista ja kansainvälistä yhteistyötä. Käsikirja on toimitettu helposti verkossa luettavaksi ja navigoitavaksi.
– Käsikirja on tarkoitettu kaikille niille, jotka työskentelevät korkeakouluissa täydennyskoulutuksen tai elinikäisen oppimisen parissa. Kirja soveltuu erityisesti johtamistyöhön ja suunnitteluun sekä opettajille ja opiskelijoille opetuskäyttöön, sanoo Lapin yliopiston laatujohtaja Helka Urponen, joka on kirjan päätoimittaja.
Julkaisun on toimittanut Euroopan yliopistojen elinikäistä oppimista edistävä verkosto ja sen tekemiseen on osallistunut alan asiantuntijoita 31:stä Euroopan maasta. Elinikäisen oppimisen moninaisuutta kirjassa valaisee noin 120 kirjoittajaa. Julkaisu on luettavissa 26 eri kielellä. Käsikirjassa kuvataan erityisesti niitä haasteita, joita yliopistot ovat kohdanneet käytännössä toteuttaessaan elinikäisen oppimisen politiikkaa.
–Yksi keskeisimmistä haasteista on ollut yliopistojen reagointi tietoyhteiskunnan edellyttämiin muutoksiin kansalaisten osaamisen kehittämisessä, Urponen tarkentaa.
Verkkojulkaisun on tuottanut EULLearN-projekti, joka on Euroopan yliopistojen elinikäistä oppimista edistävä verkosto. Projektia rahoittaa EU:n Sokrates Erasmus-ohjelma. Projektin tavoitteena on mm. kehittää uusia, avoimia ja tasa-arvoisia oppimismahdollisuuksia.
Kirja löytyy osoitteesta: http://www.eullearn.net/ebook