Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

bell hooks ja vapauttava kasvatus

bell hooks (2007). Vapauttava kasvatus. (Alkuteos Teaching to Transgress, 1994). Suomennos Jyrki Vainonen. Suomenkielisen laitoksen toimittajat Marjo Vuorikoski ja Hilkka Rekola. Kansanvalistusseura. 300 sivua. Koulutuksen tulee toimia vapauttajana eikä yhteiskuntaan sopeuttajana. Tähän voi kiteyttää bell hooksin kasvatusfilosofian ydinajatuksen, joka edellyttää totuttujen ajatustapojen ja rajojen rikkomista.

Gloria Watkins, kirjailijanimeltä bell hooks, syntyi vuonna 1952 esikoisena köyhään suurperheeseen Kentuckyn maaseudulla, rotuerottelun jakamassa syvässä etelässä. Kirjailijanimensä hän lainasi isoäidiltään. Nimellään bell hooks haluaa kunnioittaa amerikanafrikkalaisia naisia, joiden ääni on jäänyt kuulumattomiin Amerikan historiassa.

Hooks ei puhu ainoastaan koulukäytäntöjen muuttamisesta, vaan hän myös toteuttaa kasvatusajatuksiaan omassa opetustyössään. Hooks on kehittänyt opetukselliset lähestymistapansa yliopistokoulutusta varten, mutta ne soveltuvat myös aikuiskasvatukseen.

Viime vuosina hooksin tuotanto on muuttunut yhä esseistisempään suuntaan ja teemoissa ovat korostuneet aiempaa enemmän rakkaus ja yhteisöllisyys. Ne tarjoavat hooksin mukaan tien ihmisten lähtökohtaisten erojen ja eriarvoisuuden ylittämiseen.

Bell hooksin vapauttavan kasvatuksen ideat kytkeytyvät kriittiseen ja feministiseen pedagogiikkaan. Molempien suuntausten lähtökohtana on se, että kasvatus ja koulutus tuottavat paitsi tietoa, myös poliittisen ja ideologisen subjektiuden. Ne myös korostavat tiedon historiallisuutta, yhteiskunnallisen tiedon lisäämisen tarvetta sekä poikkitieteellisyyttä.

Hooks kuitenkin kritisoi kriittistä pedagogiikkaa. Vapauttavassa kasvatuksessa on enemminkin kyse kokonaisvaltaisesta henkisestä kasvusta ja pyrkimyksestä ihmisen hyvinvointiin.

Teoksen tilaukset: www.kansanvalistusseura.fi

Lue lisää:
bell hooks opettaa toisin

Julkaistu: 29.10.2007 klo 11:48

DeliciousDelicious Facebook Kerro kaverille kirjekuoriKerro kaverille