Tommi Hoikkala

Tommi Hoikkala: Miten osallistumista voidaan lisätä?

On perusteltua olla huolissaan nuorten vaalikansalaisuudesta, niukasta nuorten kiinnostuksesta vaaleissa vaikuttamiseen, mutta se ei kerro koko totuutta nuorten politiikkasuhteesta.

Äänestysaktiivisuuden laskun rinnalla on voitu todeta nuorten kansalaistoiminnan, aktivismien, verkostojen ja liikkeiden uusia nousuja ja laskuja.

Nuorten kuihtuvan (?) vaalikansalaisuuden rinnalla voidaan nähdä kasvava flora ja fauna, kokonainen nuorten oman ja uuden politiikan kirjo. Moninaisuutta korostavat vielä erilaiset nuorisotoimen, yhdistysten ja järjestöjen – EU:n tuella tai sitä ilman – toimivat osallisuushankkeet sekä nuorten vaikuttajarakenteet, jotka vetävät nuoria mukaansa.

Nuorten nopeita aktioita syttyy ja sammuu uuteen urbaaniin poliittiseen tilaan – jota luonnehtii keskuksen puuttuminen – internetistä kaduille ja toreille aikuisille ja aikuismielisille käsittämättömällä sykkeellä.

Internet muodostaa yhden nuorten politiikan uusista foorumeista. Tunnetusti nuoret ovat digitaalisen yhteisöllisyyden käyttövoima. Nettiadressit ovat suosittuja nykypäivän kannanoton tapoja. Euroviisuvoittaja Lordin fanit suuttuivat taannoin, kun juorulehti Seitsemän päivää julkaisi kannessaan kuvan maskittomasta laulaja Tomi Puutaansuusta. Lehti toimi näin levikin ja rahan kiilto silmissään. Kolmessa päivässä Seiskan boikotointia vaativa nettiadressi keräsi yli 200 000 allekirjoitusta. Monet lehden ilmoittajista pelästyivät ja yhtyivät vaatimusten kuoroon. Lehti taipui nopeasti anteeksipyyntöön.

Tämä on erinomainen esimerkki digidemokratian tomintalogiikasta, myöhäismodernin civic virtuen, kansalaishyveen ilmenemismuodosta.

Ehkä ei ole järkevää asettaa vastakkain nuorten poliittisen toiminnan eri muotoja, vanhan mallista äänestyskansalaisuutta ja uuden tyyppistä toimintaa, puhumattakaan konventionaalisesta nuorten yhteiskunnallisesta toiminnasta.

Nuoret tarvitsevat johonkin kuulumisen kytköksen

Miten vähän tai ei juuri lainkaan osallistuvien osallistumista ja vaikuttamista voitaisiin lisätä?
Ei voi olla poliittinen kansalainen, jos sosiaalisen ja taloudellisen kansalaisuuden ehdot eivät ole täyttyneet. Syrjäytetyt ihmiset eivät äänestä, koska heiltä puuttuu kuulumisen ja luottamuksen kokemus sekä emotionaalinen perusta. Alistetut ja köyhät on vaikea aktivoida toimintoihin. Oma teemansa on tietysti se, että ksenofobialla voidaan koota marginaalin ääniä.

Osallistuminen virittää kysymyksen täysivaltaisuudesta, jäsenyyden täysistä ehdoista. Voiko olla jonkin yhteisön täysivaltainen jäsen jos on asemaltaan sekundaarinen? Ei riitä, että nuoret sosiaalistetaan toimijoiksi, kasvatetaan myöhäismodernin eurooppalaisen civic virtuen omaksujiksi, digidemokratian väsääjiksi ja että heille tarjotaan osallistumisen puitteet. Nuoret tarvitsevat tilan, paikan ja kunnollisen yhteiskunnallisen aseman ja niitä vastaavat oikeudet, mutta myös johonkin kuulumisen emotionaalisen kytköksen.

Vielä terävämmin asia koskee maahanmuuttajia. Riittääkö maahanmuuttajanuoren formaali jäsenyys hyvinvointivaltiossa kansalaisena toimimisen pontimeksi? Siis että hän pääsee koulutuksen piiriin, oppii suomen kieltä ja saa ehkä jopa töitä. Ei ehkä, jos emotionaalisen integraation ja hyvinvoinnin informaalit ulottuvuudet eivät ole kunnossa.

Tutkija Anu Gretschel tiivisti samansuuntaisesti häneltä saamassani sähköpostissa lokakuussa näin:

Itse pidän paljon tärkeämpänä ”nuorten” saamista mukaan lähellä olevan ympäristön ja humaanin ylläpitoon itse toimien: ”Monipuolinen vuorovaikutus kaiken lähellä olevan humaanin ja materiaalisen kanssa tekee lapsesta ja nuoresta pätevän, toivotun, tarpeellisen ja vastuutakantavan kanssaeläjän – hänen itsensäkin mielestä. Lapsi ja nuori kasvavat osaksi yhteisöä ja ympäristöä, eikä sen ulkopuolelle – vain sitä kuluttamaan. (Gretschelin osallisuuden määritelmä, 2006.)”

Anu Gretshel heittää mietittäväksi samassa viestissään, että pulma ei välttämättä ole nuorten osallistumishalukkuudessa, vaan jäyhässä aikuisten johtamassa hallintokulttuurissa:

Oman kokemukseni mukaan linja-autonpysäkin penkillä kesän nuokkuneet äänettömät ja kädettömät nuoret (”nuorisotalokin oli kiinni”) kiinnostuivat nuorisotalon remppaamisesta ja rakentamaan grillikatoksen uimarannalle (kuorivat jopa tukit itse) kun heitä innostettiin ja aktivoitiin kädestä pitäen luovilla menetelmillä. Innostaminen, aktivointi ja hankkeiden rakentaminen vaan vei kuntaorganisaation nuoriso- ja liikunta- sekä rakennustoimet hengähdyksiin: vei voimat ja resurssit ja kun seuraava kesä tuli, niin nuoret kysyivät, että mitäs nyt rakennetaan ja kukaan ei enää vastannut (väitöskirjan yksi case Gretschel 2002.)


Tommi Hoikkala on Nuorisotutkimusverkoston pääsihteeri. Kolumni on katkelma laajemmasta artikkelista Kansalainen vaikuttajana - keskustelun ”viritysmusiikistaan”. Artikkeli on kokonaisuudessaan luettavissa sopivina annospaloina Tommi Hoikkalan omasta blogista (osat I-VII): http://www.kommentti.fi/blogi/hoikkala/

tai yhtenäisenä seuraavan linkin takaa:
Kansalainen vaikuttajana – Viritysmusiikkia keskusteluun

Lue myös:
”Pessit ja illuusiot” keskustelivat kansalaisaktiivisuudesta