Ari Antikainen

Tarvitsemme aikuisten filosofiaa

Olisitko odottanut, että kaksi Presidenttifoorumin pääalustajista aloittaa puheensa seuraavasti: "Suomeen tarvitaan lasten filosofia”, tai seuraavasti: "Koulutus on paras keino muuttaa maailmaa."?

Näin kuitenkin lausuivat Pekka Himanen ja Christoffer Taxell. Mauri Ylä-Kotola sanoi puolestaan, että koulutuksessa on otettava huomioon myös ymmärtävä ja emansipatorinen intressi. Kirsti Lindroos ehdotti, että koulut on muutettava toimintakeskuksiksi.

Tunnustan, että itse olin yllättynyt keskustelun virityksestä ja suunnasta. Koulutusta ei käsitelty yksin taloudelle alisteisena, ja koulutuksen sisällön todettiin olevan rakenteita tärkeämpi. Tämän viestin toivoisi myös opetusministeriön kuulevan.

Pekka Himanen tarkoitti lasten filosofialla sitä, että olisi löydettävä tie luovan intohimon vauhdittamaan oppimiseen. Lisäksi tarvittaisiin samankaltainen koko valtakuntaa sytyttävä yhteisö kuin Tuusulanjärven yhteisö eli Sibelius, Pekka Halonen, Järnefelt, Aho ja Leino oli aikanaan.

Se yhteisö voisi esittää tämän ajan ja lähitulevaisuuden suomalaisen unelman, joka olisi erilainen kuin esimerkiksi amerikkalainen tai kiinalainen unelma. Kolmanneksi tarvittaisiin kokonainen ketju oppimisen ja tieteen rikastavia yhteisöjä. Ne pelastaisivat Suomen.

Keskustelijain joukko oli kirjava ja senkin tulkitsisin viestinä. Eri koulutusmuotojen ja alojen edustajien tulisi luoda ja tiivistää yhteistyötä. Eikä koulutusjärjestelmän sisällä tapahtuva yhteistyö riitä. Koulutuksen ja hyvinvointivaltion muiden toimintojen välistä yhteistyötä tarvitaan. Samoin koulutuksen ja muiden innovaatiojärjestelmän osien yhteistyötä tarvitaan. Siis Castellsin ja Himasen teoriaa on syytä soveltaa käytännössä.

Raimo Väyrysen mukaan vaivalla luotu yliopistojärjestelmämme pärjää kansainvälisessä vertailussa varsin hyvin. Huiput vain puuttuvat kuten muillakin koulutusasteilla. Siten erityisesti tutkimuksen profiloituminen, keskittyminen olennaiseen ja opiskelijakeskeisyys parantaisivat keskustelijain mielestä tilannetta.

Aikuiskoulutuksen tarpeellisuutta ei kukaan kyseenalaistanut, eikä elinikäisen oppimisen periaatetta. Sananlaskua 'Oppia ikä kaikki' viljelevä kansa tunsikin elinikäisen oppimisen jo vuosisatoja ennen suunnittelijoita.

Uudistusten aika on ohi, ja innovaatiot ovat kansallinen pelastusrenkaamme. Aikuiskoulutukseenkin voisi löytyä luovia uusia ratkaisuja sen ja sosiaaliturvan ja teknologian rajapinnoilta. Ainakin ammatillisessa aikuiskoulutuksessa koulutusvakuutus voisi olla tällainen ratkaisu. Mutta se on jo toinen tarina.

Mistä minä vakuutuin? Siitä, että itseluottamuksen rakentaminen, vuorovaikutus, luovuus ja tasa-arvo näyttäisivät olevan koulutuksen kehittämisen kestäviä, keskeisiä periaatteita tänä ahneuden aikanakin. Ja lasten filosofian ohella itse asiassa tarvitsisimme myös aikuisten filosofiaa.

Ari Antikainen
Kasvatussosiologian professori Joensuun yliopistossa

Kirjoittaja oli yksi Presidenttifoorumiin kutsutuista.

Aiheesta myös:
Presidenttifoorum: Ongelmien alhosta noustava innostuksen tulevaisuuteen