Kansanvalistusseura  Kansalais- ja työväenopistojen liitto

Juttu päivitetty 01.03.2006 Etsi Sivistys.netistä

Etusivu > Kolumni

Professori, aivotutkija Riitta Hari puhui Suomen Kulttuurirahaston vuosijuhlassa ajattelusta ja aivoista.

Riitta Hari: Aivoista ja ajattelusta

– Kun lievästikin muistamaton vanhus siirretään uuteen ympäristöön, kuten laitosmaiseen sairaalaan, hän menee helposti aivan sekaisin. Hoidamme sekavuutta rauhoittavilla lääkkeillä, jotta hoitohenkilökunta ei uupuisi. Mutta ongelma on muualla – siinä, että lähes kaikki ajattelemista tukevat apuneuvot ovat poissa juuri silloin, kun niitä eniten tarvittaisiin. Silmälasit ja kuulolaite ovat voineet unohtua kotiin. Liikkumaan ei pääse, vaan monet asiat vain tapahtuvat ilman että niihin voisi vaikuttaa. Ja mikä lohduttominta, kaikki muistamisen ja ajattelun maamerkit ja ulkoiset tuet, oma koti, omat tavarat, taulut, valokuvat ja tutut työkalut ovat poissa. Ajattelun välineiksi ovat jääneet vain omat aivot – ja ne eivät riitä jos muisti pettää, totesi aivotutkija, professori Riitta Hari Suomen Kulttuurirahaston vuosijuhlassa 27. helmikuuta pitämässään esitelmässä ajattelun ja aivotoiminnan yhteyksistä.

– Aivot eivät siis toimi tyhjiössä, vaan ihminen aivoinensa muokkaa maailmaansa, johon tietysti kuuluvat tärkeänä osana myös muut ihmiset, ja maailma taas vuorostaan muovaa ihmistä ja hänen aivojaan, Hari huomautti.

Kuva: Kalevi Keski-Korhonen

Professori Riitta Harin esitelmä on hänen suostumuksellaan kokonaisuudessaan Sivistys.netissä. Lue:
Professori Riitta Hari: Aivoista ja ajattelusta

Sisällöntuottajat

Aima >>

Aikuiskasvatus >>

LLinE >>

VSOP >>