Emeritusprofessori Reijo E. Heinonen on Rauhankasvatusinstituutin puheenjohtaja. Instituutti täyttää 25 vuotta 25.3.2006.

Reijo E. Heinonen: Olisiko dialogivalmius muuttumisvalmiutta?

Nykyisen epävarman turvallisuuden aikana voisimme ajatella, että uskontojen yhteiskunnallinen arvostus riippuu siitä, missä määrin ne pystyvät lähentämään kansoja ja kulttuureita toisiinsa myönteiseen vuorovaikutukseen.

Dialogisen suhteen tärkeys ja vaikeus johtaa kysymään tarkemmin, mistä ymmärtävässä vuoropuhelussa, dialogissa, on kyse. Martin Buberin syvä dialogifilosofia viittaa yksilön muuttumiseen avoimessa, ilman ennakkoehtoja toteutuvassa kohtaamisessa. Olisiko dialogivalmius muuttumisvalmiutta?

Mikä mahdollistaa aidon dialogin?

Mielenkiinnon kohteena on siksi kysymys siitä, millä eri tasoilla kohtaaminen voi tapahtua ja millä niistä aito dialogi tulee mahdolliseksi. Dialogin tavoitteeksi otan etenemisen suvaitsevaisuuden vielä varsin egosentriseltä tasolta keskinäiseen ymmärtämiseen ja arvostamiseen. Suvaitsevaisuus ei yksin riitä, sillä se näkökulma on ylhäältä alaspäin. Niin kauan kuin minulla itselläni on vahva asema, minulla on vara suvaita.

Mutta kun kohtaamme suvaitsevaisuutta, meillä tulisi olla jokin muu asenne ja strategia voidaksemme edistää sovintoa ja rauhaa.

Joku saattaa nyt ajatella: dialogi on hyvä asia, mutta miten sitä voi käytännössä toteuttaa? Eihän kaikki yhdessä keskustelu eri tavoin ajattelevien kanssa ole dialogia.

Uskonnonpedagogiassa on kirjattu eräitä hyödyllisiä dialogisääntöjä. Ne perustuvat Gustav Menschingin uskontofenomenologiseen analyysiin. Ensimmäisen säännön mukaan uskontoja ei tulisi verrata toisiinsa kokonaisuuksina ja tulkita yksittäisten henkilöiden käyttäytymistä tästä kaavasta käsin: esimerkiksi juutalainen, muslimi, kristitty tai hindu on sellainen ja sellainen.

Ennakkoluulot ja keskustelun vaikeudet syntyvät näet useasti siitä, että olemme tietävinämme jo ennakolta, mitä toinen ajattelee, koska hän on juutalainen, muslimi tai hindu – tai amerikkalainen tai venäläinen. Ennakkoasenne estää keskittymästä siihen, mitä juuri tällä ihmisellä on tässä tilanteessa sanottavaa.

Sorrumme helposti
”pienten erojen narsismiin”

Toisen säännön mukaan tulisi sen vuoksi ottaa huomioon uskontojen – ja myös eri kulttuureiden – sisällä esiintyvä näkemysten ja käytänteiden moninaisuus. Vain hyvin kaukaa katsottuna kristinusko, juutalaisuus tai islam näyttää yhtenäiseltä kokonaisuudelta.

Kun katse suuntautuu omassa kulttuurissa sisäänpäin, pienetkin erot saattavat muodostua erottaviksi. Kutsun sitä ”pienten erojen narsismiksi”. Kullakin on tarve esittää oma korostuksensa ja totuutensa universaalina, lopullisena totuutena.

Kolmanneksi tulisi välttää vertaamasta jonkin uskonnon käytäntöä toisen teoreettiseen ja opilliseen katsomukseen, esimerkiksi tuolla leskenpolttaminen ja kastilaitos, meillä lähimmäisenrakkaus.

Globaalieettiset periaatteet
tapojen mittareina

Uskonnollisia tapoja tulisi kuitenkin voida arvioida eettiseltä kannalta ottaen pohjaksi globaalieettiset periaatteet ja ihmisoikeudet. Silloin tulee tärkeäksi erottaa, milloin on kyseessä etninen tapa, milloin uskontoon oleellisesti kuuluva katsomus ja riitti. Esimerkiksi eräitten kulttuureiden edustajat pitävät naisiin ja tyttöihin kohdistuvia repressiivisiä tapoja uskonnon edellyttäminä rituaaleina, vaikka ne kuuluisivat ennen muuta etniseen heimoperinteeseen, kuten tyttöjen silpominen.

Gustav Menschingin sääntöihin kuuluu myös erottaa se, milloin kyseessä on uskontoon primääristi, milloin sekundäärisesti liittyvä käsitys ja riitti. Lisäksi tulisi pystyä arvioimaan se, mikä osuus yksittäisellä opinkappaleella, riitillä, tavalla tai käytänteellä on kokonaisuuden kannalta. Uskonnon periferia ja keskus tulisi näin erottaa toisistaan.

Kulttuureiden ja uskontojen välisessä dialogissa on syytä korostaa, että se tapahtuu kulttuureja ja uskontoja sekoittamatta. Dialogin tavoitteena sen sijaan on, että kristitystä tulee parempi kristitty ja muslimista parempi muslimi.

Globaalin etiikan keskeinen periaate on aina vastavuoroisuus. Se on ilmaistu säännössä, jota kutsumme kultaiseksi säännöksi: Mitä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää se heille.

Katso myös:
Rauhankasvatusinstituutti täyttää 25 vuotta
Parempi maailma syntyy pienistä teoista

Reijo Heinosen kirjoituksia aikamme arvovalinnoista ilmestyy kirjana Hiljaisuuden vedet, vastuun virrat 30. maaliskuuta Sanomalehti Karjalaisen kustantamana.