Ovatko kansanopistot menettäneet ominaislaatunsa muututtuaan enemmän kilpailijoittensa kaltaisiksi? Onko Ferdinand-härälle enää sijaa kansanopiston omenapuutarhassa?

Ferdinand-härkä kansanopistossa

Ruotsinkielinen Suomi on voinut ylpeillä siitä, että sillä on kansanopistoja tiheämmässä kuin missään muualla maailmassa. Ei edes kansanopistojen kotimaassa Tanskassa ole ollut yhtä paljon opistoja asukkaita kohti kuin meillä. Varsin pitkään opistot ovat säilyneet, sopeutuneet uuteen aikaan ja uusiin sivistysideologioihin, löytäneet oman ”kolonsa” ja sen myötä uudet kurssilaiset ja oppijat. Joustavuus on ollut niiden valttikortti.

Nyt näyttää tien pää olevan lähellä.

Svenska Folkskolans Vänner siirtää neljä ylläpitämäänsä kansanopistoa uuteen ammattikoulutusyhtiöön. Siirto tapahtuu vuonna 2008. Yhdelle kansanopistoista tulee loppu kuitenkin nopeammin. SÖFF, Svenska Österbottens folkakademi, ajetaan alas jo vajaan vuoden sisällä ja toiminta siirretään Lappfjärds folkhögskolaniin. Päätös on ymmärrettävä. SÖFF:ssa ja Lappfjärdissä on yhteensä 70 oppilasta henkilökunnan ollessa 30. On selvää, että sellainen yhtälö ei toimi.

On varmaa, ettemme ole nähneet vielä ruotsinkielisten kansanopistojen alasajon loppua. Monet muut opistot taistelevat saman ongelman kanssa: liian vähän oppilaita ja liian suuret henkilöstö- ja muut kustannukset.

Kansanopistot saavat valtionapua pääasiassa kertyneiden opintoviikkojen perusteella. Kun sellaisia ei ole enää osoittaa, on loppu väistämätön. Kansanopistojen ylläpitäjät eivät voi pumpata rahaa miten kauan tahansa.
Kaikki tämä on siis ymmärrettävää. Mutta sitä vastoin hauskaa se ei ole.

Merkityksellistä on ollut kansanopistojen suuri vapaus päättää itse ratkaisuistaan. Mikään viranomainen ei ole sanonut, mitä niiden täytyy opettaa. Mikään laki ei pakota ketään menemään kansanopistoon. Vapaaehtoisuus on koskenut niin opistoja kuin opiskelijoitakin.

Köyhille pojille ja tytöille – ennen muuta maaseudulla, mutta myös kaupungeissa – kansanopisto on ollut ainoa tie tiedon maailmaan. Juuri heitä varten kansanopistot aikanaan luotiin.

Vuosi kansanopistossa on toiminut tarpeellisena ajanjaksona pysähtyä miettimään, mitä itse asiassa omalta elämältään haluaa.

Viime vuosina kansanopistot ovat voineet toimia monien maahanmuuttajien portteina suomalaiseen yhteiskuntaan.

Yli sadan vuoden ajan suomenruotsalaiset kansanopistot ovat onnistuneet olemassaolon taistelussaan ulkoisia paineita vastaan. Eivätkä ne kaikki häviä nytkään kerralla. Mutta ne vähenevät. Aika radikaalisti. Tarvitaanko niitä sitten enää? Onko enää tarvetta vapaaseen sivistykseen? Pelätäänkö nykyisin koulutuksellista jälkeen jäämistä niin, että koko ajan täytyy omistautua pätevöittävään koulutukseen tai omaan ammattiuraan?
Jokainen tämän oravanpyörän ulkopuolella vietetty hetki on omaa tulevaisuutta vaarantava riskiotto.

Onko enää ketään, joka uskaltaa astua hetkeksi ulos kilparadalta ja asettua nurmikolle vierellään Ferdinand-härkä, joka valitsee mieluummin kukan tuoksun kuin areenan verenlemun.
Uskomme, että sellaisia tarpeita on. Uskomme, että sellaisia ihmisiä on. Mutta miksi he eivät tule kansanopistoon? Siksikö, ettei Ferdinand enää istukaan opiston omenapuutarhassa? Onko käynyt niin, että kansanopisto olemassaolontaistelussaan on alkanut muuntua kuin kameleontti ympäristönsä väriseksi?

Kansanopistoissa on uskottu, että säilyäkseen on muistutettava kilpailijoitaan. On tarjottu kaikkea tietokonekursseista hevosenhoitoon ja toivottu, että oppilaat virtaavat sen myötä opistoon.
Niin ei ole tapahtunut.

George Orwellin Eläinten farmi loppuu kohtaukseen, missä siat – jotka ovat siis ottaneet vallan ihmisiltä – alkavat käyttäytyä ihmisten tavoin. Muut eläimet katselevat ulkoa ikkunan läpi. Ne kääntävät katseensa ihmisistä sikoihin ja sioista ihmisiin.
Eivätkä näe mitään eroa.
Niinkö on nyt tapahtunut kansanopistoille?

Jan-Erik Wiik

Kirjoitus on julkaistu alun perin ruotsinkielisenä Arbetarbladetin pääkirjoituksena 12. lokakuuta 2006. Jan-Erik Wiik on lehden vapaasivistystyötaustainen päätoimittaja.

[Käännös: Anneli Kajanto]

Lue myös:
SFV eriyttää ammatillisen koulutuksen kansanopistoistaan

Kolumni ruotsinkielisenä:
Tjuren Ferdinand i folkhögskolan