Anja Heikkinen toimi Aikuiskasvatuksen päätoimittajana vuodet 2001–2006.

Entistä tiukemmin tiedettä

Pieneksi maaksi aikuiskasvatustieteellä on perinteikäs ja laaja edustus yliopistoissa – professoreja, lehtoreita, yliassistentteja ja assistentteja sekä suuri joukko tutkijoita ja väitöskirjan tekijöitä. Tutkijat julkaisevat ja osallistuvat tieteellisiin tapahtumiin ahkerasti ja varsin monet ovat kansainvälisesti aktiivisia ja avoimia muualla maailmassa tehdylle tutkimukselle.

Pienessä maassa ja eksoottisella kielialueella se on pakko, mutta myös etu verrattuna suuriin maihin ja kieliin, joiden tutkijat ovat itseriittoisempia ja kansainvälisesti itse asiassa tietämättömämpiä kuin me.

Kalastamme samoilla vesillä

Pienen maan ongelma on kuitenkin se, että kaikki tuppaavat tekemään tutkimusta samoista aiheista, samoin lähestymistavoin. Tämä johtuu siitä, että yliopistotutkimus on joko policy- tai business-vetoista ja kilpailee keskenään, lisäksi valtaosa muista tutkijoista tutkii ja kehittää omaa työtään ja uraansa. Tutkimustulokset jäävät fragmentaarisiksi eivätkä vahvista aikuiskasvatustieteen teoriaa, käsitteistöä ja tulkintamalleja.

Pahimpia tutkimuksellisia pimentoalueita on: mielestäni 1) aikuiskasvatuksen aate-, oppi-, sosiaali- ja pedagogishistoriallisen kehityksen tutkimus: ylikansallisen politiikan ja globaalin verkostotalouden oloissa kansallisista itsestäänselvyyksistä pitäisi orientoitua laajempaan kontekstiin ja tässä tarvitaan kaikkialla maailmassa paikallisten asemien uudelleen katsomista – osallisuuden, oikeudenmukaisuuden ja demokratian kysymykset ovat yhtä aikaa ihan lähellä ja planetaarisia, 2) aikuiskasvatuksen eri kenttiä (vapaa sivistystyö/kansalaiskasvatus, ammatillinen kasvatus, opillinen kasvatus)läpäisevää tutkimusta, 3) eri kenttien kriittistä tutkimusta kasvatuksellisin kriteerein (ts. ei vain ns. kehittävää, myötäilevää ja status quota pönkittävää).

Aikuiskasvatustiede luettiin yhteiskuntatieteisiin

Tieteenalathan syntyvät disiplinaaristen ja professionaalisten projektien myötä, tukenaan poliittinen ja taloudellinen tilaus. Aikuiskasvatus on tältä perustalta ollut ja on edelleen itsenäinen tieteenala, vaikka em. projektit ja tilaukset muuttuvat. Toivoisin kuitenkin, että tieteellistymisen lähtökohtia pohdittaisiin myös historiallisesti: aikuiskasvatustiede ei syntynyt kasvatustieteen osa-alueena/osa-alueeksi, vaan yhteiskuntatiedekontekstissa.

Toisaalla ovat kehkeytyneet ammatillista ja opillista kasvatusta koskevat tulkinnat, jotka nekään eivät perustuneet kansanopetusta ja opettajankoulutusta edistävään kasvatustieteeseen. Aikuiskasvatustieteen yhteiskunnallinen, poliittinen ja käytännöllinen merkitys vahvistuisi, jos haluttaisiin tai osattaisiin rakentaa laajempaan tiedekontekstiin asemoituvaa ja aikuisten elämän ja kasvun kokonaisuutta tarkastelevaa tutkimusohjelmia ja -ryhmiä.

Vahvistaisin tieteen ääntä ja valtaa

Aikuiskasvatus-lehti on jo olemassaolossaan tärkeä tieteenalan ja alan toimijoiden identiteetin kannalta. Kehitettävää on hurjasti, mutta on oltava realistinen ja nöyrä resurssien ja tutkimuksen tilan suhteen.
Senioritutkijat ja uraa tekevät junioritutkijat ovat oppineet kansainvälisiksi eivätkä jaksa kirjoittaa kansalliselle tiedefoorumille. Jatko-opiskelijoita patistetaan julkaisemaan referee-artikkeleita ja etenkin ammattikorkeakoulukentällä on ehtymätön julkaisupotentiaali. Vaikka aikuiskasvatuskentän toimijat (oppilaitoksissa, järjestöissä, hallinnossa) ovat meillä tieteellisesti koulutetumpia kuin koskaan, analyyttisiä ja kriittisiä kirjoituksia ei näytä lehteen asti syntyvän.

Lehden julkaiseminen Aikuiskasvatuksen Tutkimusseuran ja Kansanvalistusseuran yhteistyönä on myös kaksiteräinen miekka: miten tehdä lehdestä muiden tiedelehtien tavoin tiedeyhteisön ja tutkijoiden oma lehti, toisaalta miten realisoida potentiaalinen yhteys aikuiskasvatuksen kenttään niin, että tutkimuksen ja tieteen käytäntöyhteys tulisi eläväksi? Toimituksessa tieteen ja tutkimuksen edustajilla pitäisi olla vahvempi panos.

Anja Heikkinen

Kolumnin kirjoittaja toimi Aikuiskasvatus-lehden päätoimittajana vuodet 2001–2006. Lehti täytti tänä syksynä 25 vuotta. Se perustettiin vuonna 1981 paljolti vapaan sivistystyön organisaatioiden myötätuella.

Lue lehden ensimmäisistä vuosista:
Aikuiskasvatus-lehti oli vapaan sivistystyön voimannäyttö

Petri Salo Aikuiskasvatuksen päätoimittajaksi