Juha Suoranta

Arjen kauneutta ja sivistystavaraa

Sivistyksellisyys piilee arkisessa ja käytännöllisessä toiminnassa, mutta usein piiloutuneena tai tavanomaiseen touhuamiseen hautautuen. Käytännöllisen toiminnan sivistyksellisyys olisi hyödyllistä teoretisoida näkyviin ja teorian avulla kysyä sivistyksen mahdollisuuksia. Kenen sivistys? Sivistystä kenelle? Mikä sivistys?

ARJEN TEORETISOINTI muistuttaa ennen kaikkea siitä, että jokainen arkipäiväiseksi luonnehdittu teko ja toiminta pitää sisällään teoreettisia oletuksia tämän teon tai toiminnan luonteesta ja yleisestä merkityksestä osana jotakin laajempaa elämäntapaa tai elämänmuotoa. Kysymys on käytäntöjen ”teoriapitoisuudesta”, joista aikuiskasvatuksen tutkijoiden tulisi olla kiinnostuneita.

Myös tutkimus on eräs arkinen käytäntö, jossa on mahdollisuus oppia käyttämään valmiiksi annettuja sanoja ja ilmaisuja miettimättä niiden merkityksiä ja vaikutuksia. Näin saattaa huomaamattaan kaventaa kasvatuksen maailman ja ajattelutilan. Sama pätee muissa aikuiskasvatuksen ammatillisissa käytännöissä ja arkipäivän oppimisen alueilla.

JOSKUS ON OTETTAVA kriittistä etäisyyttä omaksumiinsa kielipeleihin, ettei muuttuisi esineeksi eikä alkaisi myydä ´sivistystavaraa’ kursseina tai tutkimuksena.

Aikuiskasvatuksen käytäntöjen teoriapitoisuus tarkoittaa myös asioiden poliittisten puolten pohdintaa. Ja poliittinen merkitsee nykyisin paljon muuta kuin puoluepolitiikkaa. Puhutaan kassakuitin poliittisuudesta – kuinka kuluttaminen on poliittinen teko, tai se, miten ja mihin käyttää aikaansa.

Tämän ”elämänpoliittisuuden”, politiikan käsitteen merkityksen laajentumisen ja sen tiedostamisen avulla, poliittisille löytää uusia ilmenemismuotoja, kuten taiteen merkityksen.

TAITEEN MERKITYSTÄ kaikkien ihmisten kannalta korosti kriittisen teorian liepeillä toiminut filosofi Walter Benjamin (1892–1940). Hänen mukaansa viimeistään taideteoksen tekninen uusintaminen rapisutti taiteen elitistisen pintakiillon ja sen kulttiarvon, ja mahdollisti taiteen moninaisen käytön moninaisissa tehtävissä.

Myös jotkut muut arkipäiväisestä kiinnostuneet filosofit ovat Benjaminin tapaan tarkastelleet arjen estetiikan merkitystä. Arkipäivä on heidän mukaansa luotava sellaiseksi, että se pitää sisällään esteettisen kasvamisen alueen, joka johtaa muuhun henkisyhteiskunnalliseen avartumiseen ja aistinautintojen tajuun. Näiden tieltä on vain riisuttava pakkopärjäämisen eetos ja työn pakkopaita.

NYKYISIN TÄHÄN olisi entistä paljon paremmat taloudelliset edellytykset, jos vain ymmärtäisimme pitää kansantulosta, taidoista ja luonnonvaroistamme kiinni ja uskaltaisimme vaatia säällisiä elinolosuhteita ja sivistystä kaikille.

Arjen estetisointi ja kauneus olivat suomalaisen muotoilun teemoina 1950-luvulta lähtien ennen kuin Finnish designista tuli kallis vientituote ja huutokauppojen markkinatavara. Silloisten muotoilijoiden hankkeet olivat selkeitä aikuiskasvatuksellisia projekteja ja poliittisia tekoja, joilla he loivat hetkellisen näyn arjen kauneudesta myös köyhään kotiin. Näistä selvimmin on säilynyt ehkä vain Kaj Franckin työ Vapaa valinnasta ostettavana, jokaisen kodin miltei huomaamattomana keramiikkana.

Juha Suoranta

Kirjoittaja on aikuiskasvatuksen professori Tampereen yliopistossa.