Aulis Alanen -symposium: Sivistystyöllä moraalinen ydin

– Aulis Alanen pohdiskelee väitöskirjassaan kysymystä vapaasta sivistystyöstä sosiaalisen osallistumisen mahdollistajana. Se on yllättävän samankaltaista asiaa kuin nykyisin keskustelu aktiivista kansalaisuudesta tai keskustelu osallistumisesta ja osallistumattomuudesta ja niihin vaikuttavista tekijöistä, totesi professori Jukka Tuomisto, joka puhui edistävästä ja viihdyttävästä aikuiskasvatuksesta Aulis Alanen -symposiumissa Tampereella.

Kaksipäiväinen symposium kokosi elokuun puolivälissä runsaat 60 osallistujaa vapaan sivistystyön eri toimintamuodoista sekä yliopistojen kasvatustieteen laitoksilta. Mukaan oli erityisesti kutsuttu Aulis Alasen entisiä oppilaita.

Kun Aulis Alanen hoiti aikuiskasvatuksen professuuria, oppiaineen kontekstina ei ollut suinkaan kasvatustieteet vaan yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Kun mukaan otetaan Alasen perehtyneisyys sosiologiaan, psykologiaan ja erityisesti sosiaalipsykologiaan, asettui myös hänen teorianmuodostuksensa ja ajattelunsa yhteiskunnallisiin ja sosiologisiin kehyksiin.

Alasen väitöskirja Edistävä ja viihdyttävä opintokerhotoiminta (1969) oli ensimmäinen yritys arvioida vakavasti opintokerhomuotoisen aikuisopiskelun opinnollisuutta ja tavoitteellisuutta. Alasen pyrkimys tinkimättömään opinnollisuuden arviointiin juonsi kuitenkin paljon kauemmaksi, kuten kävi ilmi Valkeakoski-opiston rehtori Juha Sihvosen osuudessa tiistaina. Alanen loi mallin tuloksellisuuden arvioinnille jo Vapaan kansansivistystyön vuosikirjassa julkaisemassaan artikkelissa vuonna 1963 (vuosikirja XI):

– On kunnioittaen ihmeteltävä Alasen ennakkoluulottomuutta sanojen valinnoissa. 1960-luvun alussa puheen tulosten mittaamisesta on täytynyt kuulostaa varsin kerettiläiseltä ajattelulta, sillä tuolloin elettiin vielä perinteisen sivistysajattelun kukoistuskautta. Siihen ei kuulunut vapaan sivistystyön arvon mittaaminen ja osoittaminen joillakin konkreettisilla mittareilla. Vapaa sivistystyö ja sen piirissä tapahtuva itsensä kehittäminen oli pohjoismaiseen demokratiaan ja kansalaisyhteiskuntaan kuuluva perusoikeus, jonka toteuttamiseen tuli saada yhteiskunnan tukea asian jalon luonteen vuoksi, Sihvonen muistutti.

– Artikkelissaan Alanen sitoo kuitenkin arvioinnin suoraan vapaan sivistystyön laadun jatkuvaan kohottamiseen, mitä hän pitää toiminnan keskeisenä tavoitteena, jotta vapaa sivistystyö pystyisi puolustamaan asemiaan ulkopuoliselta kritiikiltä, Sihvonen sanoi.

Myös Jukka Tuomiston mukaan Aulis Alanen oli eräänlainen tehokkuuden esitaistelija. Yleisöpuheenvuoroissa muistutettiin kuitenkin tuon ajan keskiverto-opintokerholaisen koulutustasosta ja näin ollen oppimisvalmiuksista. Yli puolella opintokerhoaktiiveista oli vain kansakoulusivistys. Kun myös opintokerho-ohjaajat olivat toveriohjaajia, tehokkaan opinnollisuuden edellytys oli väkisinkin hento ja vastaavasti kerhotyön sosiaalinen merkitys vahva.

Minne kansa katosi kansansivistyksestä?

Professori Leena Kosken näkökulmana oli kansa ja sivistys moraalisena järjestyksenä Aulis Alasen ajattelussa.

– Sivistystyön oikeutus tulee kansasta. Mutta mitä itse kansalle tapahtui kansansivistyspuheissa, kun asiaa tarkastellaan vapaan sivistystyön vuosikirjojen kirjoituksista käsin ja mikä on se tapa, jolla kansasta vaietaan? Leena Koski kysyi viitaten kansa-käsitteen katoamiseen sisällissodan jälkeisestä sivistyspuheesta.

Kosken mukaan Snellmanille kansa oli yhtä kuin talonpoikaisto, joka oli edustettuna myös omana säätynään säätyvaltiopäivillä. Talonpoikaisto edusti ihanteellisia ja ihannoituja ominaisuuksia. Sen ulkopuolella oli rahvas, köyhä kansa, jonka piirteitä olivat suunnaton köyhyys, lika, täit, viina, lihanhimo, syljeskelyt, riettaat tanssit. Köyhä rahvas ei ollut Snellmanille sivistämisen kohde, Santeri Alkiolle sen sijaan enemmän.

– Kansakoululaitos sulautti nämä kerrokset kansaksi, mutta vielä 1950-luvulle saakka ajattelussa oli jako kansaan ja kansan syviin riveihin tai kansan laajoihin joukkoihin. 1900-luvun alussa massasta erottui työväestö, joka otettiin sivistystyön kohteeksi. Mutta tämän jälkeen kansaa määritellään yhä vähemmän. Sen sijaan määritellään sanaa sivistys ja kansankunta. Sivistys kohdistuu ihmiseen moraalisena, henkisenä ja hengellisenä vaateena. Kansansivistyksen tehtävänä oli löytää kussakin ihmisessä kasvunsiemenet, jonka jälkeen ihminen itse löytää itsekasvatuksen tiensä. Kasvu oli sosiaalista ja moraalista kasvua, siis sisäistä kasvua, eikä yhteiskunnallisen aseman muutosta, joskin se saattoi olla seuraus. Kansansivistys oli perustaltaan moraalisen kasvun sääntelyprosessi, Leena Koski muistutti.

– Aulis Alaselle kansa oli kaikki muut paitsi tieteellisen koulutuksen saaneet. Rajaksi hän veti laudaturarvosanan. 1960-luvulla kansansivistys poistui käytöstä. Kansan tilalle tuli aikuinen, sivistyksen tilalle aikuiskasvatus ja kansasta tuli aikuisväestöä. Sivistyksen tehtävänä ei ollut enää moraalinen kontrolli, vaan ne asiat sysättiin sosiaalipolitiikkaan, Koski totesi.

Aulis Alasen ajattelun hän katsoi linkittyvän murrosajan käsitteistöön, erityisesti kehityspsykologiaan.

– Toisaalta hänellä oli myös pyrkimys pitää kansansivistys aikuiskasvatuksen ytimessä. 1960-luvun sanasto on sekin korvautunut uudella. Aikuisen tilalle on tullut työvoima ja ihmiset ovat yksiköitä, asiakkaita, oppijoita, kuluttajia ja kustannuspaikkoja, keskustelussa todettiin.

Tutkijain tapaaminen

Aulis Alanen -symposiumissa oli myös teemaryhmittäin toteutettu vapaan sivistystyön tutkijatapaaminen, osana VSOP-kokonaisuutta.

Kolmessa ryhmässä käytiin läpi kaikkiaan 13 vireillä olevaa tutkimushanketta. Työryhmässä Aktiivinen yksilö ja kansalainen, vapaan sivistystyön arvolähtökohdat ja toiminnan arviointi käsiteltiin Eila Kajon, Riikka Lukkarilan, Hannu Patamaan, Mika Pohjasen ja Aija Lundin tutkimushankkeita, työryhmässä Valta ja vaikuttaminen – kansalaiseksi kasvaminen ja kansalaisyhteiskunnan rakentaminen ennen ja nyt käsiteltiin Aaro Harjun, Anna Lyytikäinen-Järven, Minna Parosen ja Mauri Nestin tutkimushankkeita ja työryhmässä Itseilmaisun ja vuorovaikutuksen kulttuuriset välineet, taide ja kielet aikuisten oppimisessa käsiteltiin Johanna Venäläisen, Aino Jaatisen, Marja Rastaan, Petteri Vihavaisen ja Hannu Kaupin tutkimushankkeita.

Symposiumin järjestivät Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura, Tampereen yliopiston kasvatustieteen laitos ja Vapaan Sivistystyön Yhteisjärjestö VSY.

Teksti Anneli Kajanto
Kuva: Eija Assola-Virta

Julkaistu: 18.8.2004 klo 15:04

Jatka Tampereella käytyä keskustelua »