Toimittaja Hannu Reimeä palkitsemassa KVS:n puheenjohtaja Tuula Haavisto, taustalla toiminnanjohtaja Pekka Sallila.
Toimittaja Hannu Reimelle on myönnetty Kansanvalistusseuran palkinto 2007. Reime saa tunnustuksen neljä vuosikymmentä kestäneestä, ansiokkaasta ja omaleimaisesta toiminnasta uutisjournalismin alueella.
Reimen journalistiselle työlle on ollut ominaista käsitellä ja esitellä uutiset tapahtumien usein monihaaraista yhteiskunnallista ja historiallista taustaa vasten.
– Reime on onnistunut tekemään vaikeista aiheista kuulijalle ymmärrettäviä sivistyneisyytensä ja lukeneisuutensa ansiosta. Hänen tekemilleen uutistapahtumien taustoituksille on ominaista vankka asiantuntemus, syvä perehtyneisyys, eettisyys ja humanismi. Hän on onnistunut välittämään tietoa vähälle huomiolle päivän uutisvirrassa jäävistä aiheista, perusteluissa todetaan.
Palkinto perustettiin vuonna 1974 seuran täytettyä sata vuotta ja se annettaan tunnustuksena aikuiskasvatuksen ja vapaan sivistystyön, tieteen, taiteen, julkisen sanan ja kulttuuripolitiikan piirissä tehdystä työstä.
Palkinto luovutetaan torstaina 29. marraskuuta. Säätöjen mukaan palkinto on suomalaista nykytaidetta. Reimen saama taideteos on Pekka Rytkösen pronssiveistos vuodelta 2007, Jotain nerokasta.
Kuva: Anne Nisula
Hannu Reimen radioartikkeleita:
http://www.lausti.com/newsviews/vanhat.html