Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia on valinnut Vuoden kouluttajaksi valtiotieteen lisensiaatti Päivi Singon. Hänen erityisalansa on lastensuojelukoulutus sekä lastensuojelun juridiikkaan liittyvä koulutus.
Päivi Sinko kouluttaa ensisijaisesti sosiaalityöntekijöitä, mutta myös monia muita ammattiryhmiä sosiaalityön ja terveyden alueelta. Hänen toimialueenaan on koko maa.
Sinko on pitkäaikainen Palmenian oma kouluttaja, joka tekee koulutuksessa yhteistyötä myös muiden täydennyskoulutuskeskusten kanssa. Koulutuksen tilaajia ovat yleensä kunnat ja yksi suurimmista on ollut vuodesta 1999 lähtien Helsingin kaupunki omien sosiaalityöntekijöittensä kouluttajana.
Päivi Sinko on ollut keskeisenä henkilönä mukana valmistelemassa uutta lastensuojelulakia.
Unohdamme helposti
lapsen kokemuksen
Kunnianosoitusta Palmenian syyspäivässä vastaanottaessaan Sinko havainnollisti lasten avuttoman aseman muutaman päivän takaisella lehtiuutisella, missä kerrottiin miehen hyökänneen raitiovaunuun ja puukottaneen naista. Keskiössä oli kaksi aikuista.
– Vasta uutisen lopussa oli tieto siitä, että puukotetun äidin vieressä oli viisivuotias lapsi. Kuka huomasi hänet, auttoi, otti haltuunsa? Mitä tapahtui tuon pienen lapsen maailmassa? Kuka pystyy selittämään hänelle tapahtuman? Miten kauan meni, että pieni lapsi sai asiantuntevaa apua? Sinko kysyi.
– Palmenia käyttää vuosittain tuhansia kouluttajia, kentällä toimivaa yliopistoväkeä ja asiantuntijoita. On suuri ilo palkita ensimmäistä kertaa Palmenian oma pitkäaikainen kouluttaja, johtaja Kauko Hämäläinen iloitsi.