Kansanvalistusseura  Kansalais- ja työväenopistojen liitto

Juttu päivitetty 19.03.2008 Etsi Sivistys.netistä

Etusivu > Henkilöuutiset

Kari Uusikylälle Suomen Kulttuurirahaston palkinto

HELSINKI. Professori Kari Uusikylä on saanut Suomen Kulttuurirahaston tunnustuspalkinnon luovuuden ja lahjakkuuden tutkijana. Tunnustus on arvoltaan 30 000 euroa.

Raati perusteli valintaansa Uusikylän työllä suomalaisen peruskoulun, akateemisen opettajakoulutuksen ja koululaisten yksilöllisen lahjakkuuden puolesta.

Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnan professori muistuttaa, että koulutuksen on palveltava oppijan oman potentiaalin löytymistä ja hyödyntämistä.

Huhtikuussa ilmestyvässä Naislahjakkuus-kirjassaan hän tutkii naisten lahjakkuutta. Kirjoittajan viesti kuuluu, että jokaisella on lahjoja. Kun ne löytää, ihminen löytää onnellisen elämän avaimet. Teoksen kustantaa PS-kustannus.

Sisällöntuottajat

Aima >>

Aikuiskasvatus >>

LLinE >>

VSOP >>