Yhteiskuntatieteiden maisteri Heidi Kivekäs (30) on valittu Lifelong Learning in Europe LLinE-lehden uudeksi toimittajaksi. Hänen tittelinsä on managing editor. Kivekäs siirtyi Kansanvalistusseuraan CICERO Learningin hallintosihteerin tehtävistä.
Heidi Kivekäs on toiminut CICERO Learningissä LLinE-lehden nykyisen päätoimittajan, professori Kristiina Kumpulaisen avustajana kahden vuoden ajan. Siellä hänen vastuullaan olivat tiedotus, tapahtumien järjestämiset sekä materiaalit ja julkaisut. Sitä ennen hän oli vuoden Turun yliopiston tutkimuspalveluissa.
Kivekkäällä on takanaan viiden vuoden työjakso Walesissa kirjallisuus- ja kustannustehtävissä.
– Palaan tässä työssä Walesin aikaisiin toimittajan töihin. Myös konferenssien järjestäminen on entuudestaan tuttua. Yhteiskuntatieteitä opiskelleena minua myös kiinnostavat elinikäinen oppiminen laajassa, yhteiskunnallisessa merkityksessä sekä kansainväliset asiat, Kivekäs perustelee hakeutumistaan LLinE:n tehtäviin.
LLinE:n editorial managerina 12 vuoden ajan työskennellyt sekä kymmenen ensimmäistä LLinE-konferenssia järjestänyt Eeva Siirala siirtyi helmikuun lopussa eläkkeelle. Hänen työparinaan oli muutaman kuukauden ajan Kirkon Ulkomaanapuun siirtynyt Kaisa Leena Juvonen.
LLinE perustettiin vuonna 1996.