Kaisu Mikkola arvostaa vapaan sivistystyön kykyä reagoida nopeasti.

Sielultaan sivistäjä

Kulttuuritoimittaja Kaisu Mikkolalla on kanttia käyttää ääntään pohjoissuomalaisen omaleimaisuuden puolesta. Vapaata sivistystyötä hän pitää kulttuurille välttämättöminä nopean toiminnan joukkoina.

Kun Mikkola kerran 1960-luvulla palasi opiskelukaupungistaan Tampereelta Ouluun, hän luki junassa Urpo Harvan Kansansivistäjää. Sitä ei kukaan tosin arvannut, sillä aikuiskasvatustieteen sivuaineopiskelija oli peittänyt kirjan kannet suojapaperilla. Hän näet pelkäsi näyttävänsä pilakuvan hahmolta.

Kansan sivistäjä hänestä silti tuli, nimittäin kulttuurijournalisti.

Rakentava
diktaattori

Sanomalehti Kalevan kulttuuriosaston pitkäaikainen päällikkö ja kulttuurivaikuttaja tunnetaan arvonimillä Emerita ja Oulun Louhi. Kumpikin on ansaittu, teoilla. Mikkolaa pidetään laaja-alaisena, itsenäisenä, lahjomattomana, jopa pisteliäänä.

Ominaisuudet kävivät ilmi, kun hän valitsi vuoden 2007 Finlandia-palkinnon saajaa. Esivalittujen ehdokkaitten joukossa oli oululaissyntyisen, kuvataiteilijana tunnetun Hannu Väisäsen teos Toiset kengät.

Julkisuudessa arvioitiin, uskaltaako Mikkola valita kotikaupunkinsa kirjailijaa.

Uskalsi toki. Hän vain totesi valitsevansa ehdokkaista parhaan.

– Mielipiteisiini yritettiin vaikuttaa sanomalla, että minä valitsisin ainakin sen ja sen. Vastasin, että minä sen valinnan teen.

Aina ajan
hengessä

Vapaata sivistystyötä Kaisu Mikkola pitää nopean toiminnan joukkoina, jotka ovat ajan hermolla. Ripeä reagointi pitää oppilaitokset voimissaan:

– Oppilaitoksissa osataan, usein pakon edessä, tarttua nopeasti ajan haasteisiin. Esimerkiksi Limingan kansanopisto säilytti elinvoimaisuutensa erikoistumalla taidekouluksi, kun kansanopisto-opiskelijat olivat vähenemässä.

Hyvää on muuallakin: Kiiminkijoen opisto säteilee ympäristöönsä, ja kirjoittajia kouluttava Taivalkoskelta käsin Päätalo-instituutti löysi Napero-Finlandian ja Möllärimestarin.

– Monille kansalaisopistojen ryhmät ovat avanneet ovia maailmalle kielitaidon kehittämisen kautta. Esimerkiksi kuvataiteilija Niilo Hyttinen aloitti työväenopiston taidepiirissä ja kansalaisopiston näytelmäpiirissä ja on nyt Pohjois-Suomen merkittävimpiä taiteilijoita.

Mikkolalla on alaan omaakin tuntumaa. 1970-luvulla hän toimi Oulun työväenopiston sivutoimisena tuntiopettajana ja järjesti lehdistöavustajakurssin, joka toteutettiin lääninvankilassa. Opiskelijat tekivät vankilakulttuurista Kalevaan kulttuurisivun.

– Sen ansiosta laitokseen perustettiin elokuvakerho, ja kirjastoauton reitti alkoi kulkea vankilan kautta.

Louhi
jyrähtää

Kaisu Mikkolalle on kertynyt vuosien mittaan kunnianosoituksia ja luottamustoimia. Omimmalta on silti tuntunut Pohjois-Suomen kulttuurielämän kehittäminen. Oulun Louhi on myös jyrähtänyt, kun on ollut tarpeen:

– Läänin taidetoimikunnissa puoluepolitiikka tuntui menevän asiantuntemuksen edelle demokratian nimissä.

Kansalaisopistot pitävät kädentaitoja, joissa näkyvät paikallisuus ja trendit. Pohja on hyvä, mutta vaatii jatkuvaa vahvistamista:

– Alueen historialliset vahvuudet olisi otettava voimavaraksi ja hyödynnettäväksi, Kaisu Mikkola muistuttaa.

Maahanmuuttajissa
on huippuosaajia

Oulun Louhen kotikentällä Pohjois-Suomessa välimatkat ovat pitkiä. Niistä olisi kuitenkin pyrittävä löytämään mahdollisuuksia. Sama koskee monikulttuuristumista.

Kaisu Mikkola varoittaa kohtelemasta maahanmuuttajia yhtenä suurena ryhmänä. Pikemminkin olisi nähtävä heidän erilaiset taustansa, elämäntilanteensa ja kokemuksensa.

– Maahanmuuttajissa on huippuammattilaisia, jotka voivat tuoda osaamisensa ja kulttuuriperintönsä yhteiseksi hyväksi kun heille tarjotaan toiminta- ja vaikutusmahdollisuuksia. Samalla lisätään maahanmuuttajien ja kantaväestön vuorovaikutusta ja keskinäistä ymmärrystä.

Teksti ja kuva: Aulikki Alakangas