Kansanvalistusseura  Kansalais- ja työväenopistojen liitto

Juttu päivitetty 10.04.2008 Etsi Sivistys.netistä

Etusivu > Artikkelit

Kuvan turkkilaisaiheisen kuvan on maalannut Turun työväen opiston opiskelija. Tutki, säilytä ja jaa kulttuuriasi -kurssilla käydään vuoropuhelua turkkilaisten ja virolaisten aikuisopiskelijoiden kanssa.

Postikortit virittävät kulttuurien dialogia

TURKU. Sata vuotta täyttävä Turun työväenopisto panostaa kansainvälisiin hankkeisiin. Yhteistyötä tehdään taiteen ja käsityön keinoin.

Turun työväenopistossa vieraileva huomaa jo heti opiston aulassa turkkilaisvaikutteisia piirroksia ja maalauksia. Ne ovat syntyneet valokuvien ja muun materiaalin pohjalta. Kuvissa näkyy turkkilaisia kasvoja ja esineitä. Mistä tämä kaikki on saanut alkunsa?

Kolmen maan
yhteishanke


– Opiskelijat piirsivät ja maalasivat oman mielikuvituksen mukaan. He ovat uteliaita tietämään ja oppimaan uutta muista kulttuureista. Monet ovat ehkä matkustaneet aiemmin ja nyt haluavat syventää tietojaan, kertoo Elena Levantovskaja, joka toimii kansainvälisenä projektikoordinaattorina Turun työväenopistossa.

Turkkilaisten kuvien tekeminen on osa kansainvälistä Grundtvig-hanketta, jota toteutetaan yhdessä virolaisen Tarton kansalaisopiston ja turkkilaisen Ardahanin kansalaisopiston kanssa.

Projekteista
uusia kontakteja


Kolmen maan kansalaisopistot tutkivat ja jakavat kulttuuria keskenään. Turku on lähettänyt Suomi-aiheisia postikortteja Viroon ja Turkkiin, jotta niidenkin opiskelijat pääsevät piirtämään ja maalaamaan kuvia.

Toukokuussa projektin henkilöstö kokoontuu Turkissa ja sinne on hyvä lähteä, sillä Turun työväenopistossa vietettiin vastikään turkkilaista iltaa.

Tutki, säilytä ja jaa kulttuuriasi –hanke on saanut alkunsa Elena Levanstovskajan mukaan siitä, että opistolla on jo aiemmin ollut kansainvälisiä projekteja. Niistä syntyneet kansainväliset kontaktit poikivat uusia kontakteja, joiden kanssa on ideoitu uusia yhteistyökuvioita. Kaksivuotinen hanke alkoi syyskuussa 2007.

Kansainvälistä
opetusta


Opisto hakee rehtori Ilkka Virran mukaan hankkeilleen rahoitusta yhä useammin kansainvälisistä lähteistä. Viron kanssa on ollut yhteistyötä jo pitkään. Nykyiset yhteistyökontaktit ovat olleet vuodesta 2005.

Kansalaisopistot ovat järjestäneet kansainvälisiä kesäkursseja ja –leirejä. Opettajavaihtoa toteutetaan neljän virolaisen kansalaisopiston kanssa.

Parhaillaan opistossa vedetään monikulttuurisen käsityön kursseja, joita rahoittaa Opetushallitus. Aiemmin Opetushallitus rahoitti albaaninaisten käsityökulttuuri –projektia sekä virolaisten kanssa yhteistyössä toteutettua Luova kaupunki, aktiivinen kaupunkilainen –hanketta.

Monikulttuurinen
Turku


Kesäkuussa opisto saa tietää, saako se rahoitusta kahdelle muulle kansainväliselle Leonardo- ja Grundtvig-hankkeelle. Ne loisivat yhteistyötä Italian ja Iso-Britannian kanssa.

Muusta kansainvälisestä yhteistyöstä esimerkkinä on opettajien tutustumismatka hollantilaisten ja keskieurooppalaisten kehitysvammaisten taideopetukseen.

Ilkka Virran mukaan Turussa on liki 10 000 ulkomaalaistaustaista. Luku on liki kaksinkertainen Tampereeseen verrattuna. Tämä johtunee siitä, että ulkomaalaiset pitävät merellisestä ympäristöstä. Turun kansainvälistyminen kasvattaa opistossa maahanmuuttajaopetusta.

Turun työväenopiston satavuotisjuhlan päätilaisuus on lauantaina 12. huhtikuutta kello 15.

Teksti: Eeva Suhonen
Kuva: Anna-Liisa Heinänen

Sisällöntuottajat

Aima >>

Aikuiskasvatus >>

LLinE >>

VSOP >>