Kuvataidekurssilla sekä opettaja että opiskelija paneutuvat työhönsä koko persoonallaan. Arvioinnissa henkilö on kuitenkin erotettava työstä. Palautteen tavoite ja säännöt on tehtävä selviksi.
Keskustellen, työkeskeisesti ja yksilöllisesti, ovat kuvataideopettaja Tarja Orvokki Virtasen arviointia koskevat periaatteet. Hän tietää kokemuksesta, että palaute on pedagogin työn keskeinen juonne.
– Palautetta ei voi välttämättä erottaa muusta työstä. Se on vuoropuhelua työn eri vaiheissa. Opettaja kannustaa opiskelijoitaan omiin havaintoihin työn edistymisestä, hän sanoo.
Virtanen on opettanut lähes kahden vuosikymmenen ajan, muun muassa Raision kuvataidekoulussa ja työväenopistossa. Numeroperusteita arviointia ei käytetä kummassakaan.
Itsearviointi ja palautteen vastaanottaminen vaativat oppimista:
– Otetaan työ kerrallaan, totutellaan, kuvataitelija ja taideopettaja kuvaa.
Palaute määräytyy
tavoitteista
Palautetyöskentelyn raamit luodaan lukukauden alussa, jolloin opettaja käy läpi tavoitteet ja arviointia koskevat asiat. Kahdesti vuodessa ryhmä pitää yhteisen kritiikin.
Aikuisille Tarja Orvokki Virtanen on opettanut lukuvuoden aikana maalausta, metalligrafiikkaa ja piirustusta.
– Katsomme kuvapintaa, muotoja ja väriä, kehityksen kohtia, joille ehkä voisi tehdä jotain. Sitä että on käyttänyt välinettä mahdollisimman hyvin ja työ on siten tasapainossa. Onko tehty parhaalla mahdollisella tavalla vai puhutteleeko työ jo nyt? hän listaa arviointikysymyksiä.
– Ja aina kun tulee kysyttävää, keskustellaan.
Havainnot
koulivat
Kuvallinen perustyöskentely itsessään kehittää Tarja Orvokki Virtasen mukaan itsearviointia. Havaintotyöskentely selkiyttää työskentelyä, sillä useita osia tarkkaillessaan tekijä saa käsityksen omasta tekijyydestään.
– Tekemisen kautta saa työvarmuutta: käden taitoa, silmän tarkkuutta ja muita valmiuksia. Se auttaa luottamaan omaan jälkeen. Sitä kautta tulee luottamusta muuhunkin työskentelyyn ja lopulta muihin elämän alueisiin, pedagogi selventää.
Työskentely kuvanteon parissa palkitsee itsessään, samoin tunne aikaan saamisesta. Edistymisen ja osaamisen tunne ovatkin itsearvioinnin mittareita.
Luovuus
herätköön
Opiskelija tarvitsee työrauhaa ja luottamusta opettajaansa. Paneutuessaan työhönsä hän löytää olennaiset asiat, ja luovuus nousee esille.
– Perusasioiden, kuten väriopin, hallinta antaa varmuutta, jolloin opiskelija pääsee työstämään kuvallista ajatteluaan. Mielikuvitusta, luovuutta ja omaa näkemystä pitää vaalia hellästi.
Kuvataideopettaja antaa palautetta monessa, mutta yhteen asiaan hän ei puutu:
– Kuvan sisältö on niin tärkeä asia, etten halua vaikuttaa siihen. Siinä on tekijän persoonaa ja persoonallisuutta. Kuvan välineillä kerrotaan ihmisen oman aistimaailmasta, opettaja perustelee.
Teksti: Taina Saarinen
Kuva: Mari Männistö