Kansanvalistusseura  Kansalais- ja työväenopistojen liitto

Juttu päivitetty 12.05.2008 Etsi Sivistys.netistä

Etusivu > Artikkelit

Rehtori Arto Pylvänäinen Mäntän seudun koulutuskeskuksesta kävi aluekehittäjän koulutuksen kolmisen vuotta sitten. Sparraajana oli projektipäällikkö Kirsikka Soikkeli.

Maakuntahenki viriää koulutuksesta

Pirkanmaalla herätellään maakuntahenkeä koulutuksen avulla, eivätkä organisaatiorajat ole esteenä. Säpinää seutukuntiin tuovat kesäyliopiston kouluttamat aluekehittäjät.

– Tärkein satsauksemme on ollut yhteistyöhalu ja -valmius, toiseksi oman osaamisen ylläpito ja avoin jakaminen myös muiden hyödynnettäväksi alueella, sanoo Tampereen kesäyliopiston rehtori Ritva Ojalehto.

Hän kuuluu maakuntakorkeakoulun johtoryhmään, jossa suunnitellaan toiminnan raameja. Ojalehdon mukaan vapaa sivistystyö tuo keveyttä ja vauhtia yhteiskunnan, ja maakunnan, menoon.

Maakuntatalkoissa ovat myös Tampereen ammattikorkeakoulut ja yliopistot, jotka ovat yhdistäneet voimansa Pirkanmaan maakuntakorkeakoulussa.

Verkosto tarjoaa alueen yrityksille ja yhteisöille osaamista koulutuksessa, tutkimuksessa ja kehityshankkeissa.

Asiamies
kanavoi


Pirkanmaalla työskentelee kaksi korkeakouluasiamiestä, ja syksyllä aloittaa kolmas. He kanavoivat korkeakoulujen tieto-taitoa seutukuntien hyödyksi.

– Korkeakouluasiamiehet pyörittävät erilaisia opetus- ja kehittämishankkeita ja välittävät opiskelijoita seutukuntiin, jotta kaikki eivät jäisi Tampereelle, Ritva Ojalehto sanoo.

Pitkäaikainen tavoite on tehdä korkeakoulujen opetus näkyvämmäksi eri puolilla maakuntaa.

Aluekehittäjä
lähtee Irlantiin


Tietä koulutusalan verkostolle on avannut eri alojen ihmisille tarjottava aluekehittäjien koulutus, jonka kesäyliopisto aloitti viitisen vuotta sitten.

Tuoreimman, huhtikuussa käynnistyneen koulutusohjelman painopiste on maaseudun kehittämisessä. Sen 15 opiskelijasta reilu kolmannes työskentelee kehitystehtävissä. Kurssi lähtee ekskursiolle Irlantiin lokakuussa tutustumaan Corkin alueeseen.

Hedelmälliset
hankkeet


Aluekehittäjäkoulutuksessa valmennetut 150 kehittäjää ovat panneet alulle useita hankkeita, jotka ovat myös tuottaneet näkyviä tuloksia.

Niihin kuuluu Mäntässä kesäkuussa järjestettävä kuvataideleiri, jossa lähdetään kultakauden mestareiden jalanjäljille.

– Mäntän seudun strategisena kärkenä on kuvataidekaupungin imago, ja me oppilaitokset omalla toiminnallamme vahvistamme tätä strategiaa, Ritva Ojalehto kertoo.

Vammalaan puolestaan suunnitellaan valtakunnallista kirjallisuuteen keskittyvää Kirjan keskusta. Näyttelyitä, elämyspajoja, koulutusta ja kirja-alan palveluita tarjoavan keskuksen on määrä avautua vuonna 2012. Se kuuluu Pirkanmaan kulttuurin kärkihankkeisiin.

Lupaaviin projektitöihin kuuluu lisäksi Vilppulan Pohjaslahtea koskeva suunnitelma. Sen tavoitteena on kehittää kylän asuin- ja palvelurakennetta kokonaisvaltaisesti.

teksti ja kuva: Tarja Repo

Sisällöntuottajat

Aima >>

Aikuiskasvatus >>

LLinE >>

VSOP >>