Teatteriohjaaja ja pedagogi Raija Päkkilä antaa tilaa ohjattavilleen.

Eturiviin nostaja

Haukiputaalainen Raija Päkkilä tekee teatteria tosissaan mutta ei tosikkona. Raijamainen ote on poikinut pokaaleja, ja hyvää yhdessä tekemisen mieltä.

Raija Päkkilä on unelma-ammatissaan, tai oikeastaan vielä enemmän. Hän halusi nuorena näyttelijäksi ja näyttelikin Mikkelin kaupunginteatterissa. Sitten teatteripedagogiikan opinnot ja kaipuu kotipaikkakunnalle pohjoiseen veivät voiton.

Tuli ohjaaja, joka pitää käsissään koko draaman kaarta.

Takana on neljättä vuosikymmentä teatteripedagogiikkaa, mutta leipääntyminen ei uhkaa. Päkkilän opinahjo, Kiiminkijoen opisto, on Suomen suurimpia.

Päätoiminen teatteritaiteen opettaja ohjaa nuorten, aikuisten ja eläkeläisten ryhmiä sekä lausuntaryhmiä. Hän pitää myös ilmaisu- ja esiintymistaidon kursseja järjestöille.

Teatteri
koskettaa

Päkkilä on uransa aikana tehnyt parisensataa ohjaustyötä, joista monet ovat menestyneet katselmuksissa. Tunnustuksia tärkeämpää on silti teatterin tekemisen mieli.

– Ei ole tärkeää miten tehdään, vaan mikä on lopputulos. Teatteri muuttuu taiteeksi, kun se koskettaa edes yhtä tilaisuuteen saapunutta.

Ohjaaja panee itsensä kokonaan likoon ja kantaa vastuun tuotannosta. Raija Päkkilä noudattaa sarjakuvamogulin oppeja:

– Walt Disney on sanonut, että suunnitellessa pitää päästää itsessään lapsi valloilleen, mutta toteutettaessa aikuinen. Olen lähtenyt produktioihin hullunrohkeudella ja niillä, monesti vaatimattomillakin resursseilla, mitä käytettävissä on ollut.

Työtahti on kiristynyt Raija Päkkilän työuran aikana:

– Aikoinaan ensi-ilta päätettiin keväällä, kun näytelmä alkoi valmistua. Nykyään ensi-iltapäivä tiedetään syksyllä harjoitusten alkaessa. Yleisökin on yhä vaativampaa.

Sano se
ääneen

Raija Päkkilä luonnehtii pedagogiikkaansa tosissaan yrittämiseksi ja huumorilla keventämiseksi.

– Viihtyminen tiivistää yhteishenkeä ja pitää ryhmän koossa. Turvallinen ilmapiiri vähentää mokaamisen pelkoa ja auttaa heittäytymään täysillä mukaan.

Harrastajateatterilaiset ovat erilaisia niin taidoiltaan kuin kokemukseltaan. Jokaista on ohjattava yksilöllisesti, joten kokemus ja pedagoginen silmä ovat olennaisia avuja.

– Puhumme paljon itsensä hyväksymisestä ja tunteiden näyttämisen tärkeydestä: kielteisetkin tunteet on uskallettava sanoa ääneen, Päkkilä sanoo ja muistuttaa:

– Luovuuden toteuttaminen edellyttää tilaa itsensä ympärillä.

Teksti ja kuva: Aulikki Alakangas