25.08.2008
Tekstiilin veistäjä kierrättää
Kun kädentaitojen opettaja Helena Tirkkonen löysi kankaankovettajan, ullakoiden tekstiiliaarteet saivat uuden elämän taideteoksina.
18.08.2008
Peilisali-efekti voimistaa oppimista
Oppiminen ryhmässä on kuin kulkisi peilisalissa. Itsessä näkee väistämättä uusia puolia. – Sitä enemmän mitä erilaisempia peilit ovat, sanoo yliopistonlehtori Anita Malinen.
11.08.2008
Palaute on vuoropuhelua
Kuvataidekurssilla sekä opettaja että opiskelija paneutuvat työhönsä koko persoonallaan. Arvioinnissa henkilö on kuitenkin erotettava työstä. Palautteen tavoite ja säännöt on tehtävä selviksi.
04.08.2008
Harmonikan rakentaja on onnellinen mies
Suomalainen aikuiskoulutusjärjestelmä ihastuttaa tšekkiläistä Tomas Grundia. Kotimaassa häntä olisi odottanut tasainen keski-ikäistyminen jo muutaman vuoden kuluttua.
16.06.2008
Jännittäjäkin voi onnistua
Jännitys kuuluu elämään, ja opiskeluun. Kun tietää, miten saada vatsassa pyrähtelevät perhoset kuriin, voi keskittyä itse suoritukseen.
09.06.2008
Reviiriaidat mataliksi
KUOPIO. Kohtaaminen ja näkyväksi tekeminen ovat tanssin ja musiikin opiskelun sisintä. Tanssitaiteilijan ja musiikkiterapeutin mukaan taideaineissa laajennetaan omaa reviiriä.
02.06.2008
Erilaisuuden sietokyky testaa työyhteisön
Aikuisopettajan kollega on yhä useammin maahanmuuttaja. Avoimuus pehmentää tapojen törmäyksiä monikulttuurisessa opettajainhuoneessa.
26.05.2008
Oppiminen on yhdessä jakamista
Järvenpääläinen Maisa Pyykkönen on täysverinen kunnallispoliittinen toimija. Vaikuttamisen ytimessä on koulutus. Hiljattain Maaseudun Sivistysliitto (MSL) palkitsi hänet vuosikymmenien mittaisesta aktiivisuudesta Alkio-mitalilla.
19.05.2008
Mylly sai lähiön liikkeelle
Itäkeskuksen kupeessa Helsingissä toimii liikuntakeskus, joka on saanut lähiöiden asukkaat tarttumaan kävelysauvoihin ja kiipeämään seinille. Liikuntamylly pistää kaupunkilaisten niveliin liikettä paikallisen yhteistyön voimalla.
12.05.2008
Maakuntahenki viriää koulutuksesta
Pirkanmaalla herätellään maakuntahenkeä koulutuksen avulla, eivätkä organisaatiorajat ole esteenä. Säpinää seutukuntiin tuovat kesäyliopiston kouluttamat aluekehittäjät.
02.05.2008
Tildaaja oppii verkossa
Tildaus on leikkisää käsillä luomista. Villitykseen hurahtaneet vaihtavat kokemuksiaan verkossa. Ja innostavat toisiaan uuden oppimiseen.
28.04.2008
Sielultaan sivistäjä
Kulttuuritoimittaja Kaisu Mikkolalla on kanttia käyttää ääntään pohjoissuomalaisen omaleimaisuuden puolesta. Vapaata sivistystyötä hän pitää kulttuurille välttämättöminä nopean toiminnan joukkoina.
21.04.2008
Oppilaitoksen johtaja on yhä tiukemmalla
Vaatimusten kasvaessa oppilaitoksen johtaminen houkuttelee yhä harvempia. Osaavien johtajien vaje uhkaa, kun nykyisistä jää lähivuosina puolet eläkkeelle. Projektipäällikkö Ville Pietiläinen Opekosta selvitti, miten johtajat itse kokevat osaamisensa.
10.04.2008
Postikortit virittävät kulttuurien dialogia
TURKU. Sata vuotta täyttävä Turun työväenopisto panostaa kansainvälisiin hankkeisiin. Yhteistyötä tehdään taiteen ja käsityön keinoin.
07.04.2008
Opin ilo kannustaa elinikäistä oppijaa
KERAVA. Sisko Boman on opiskellut kansalaisopistossa yli kahtakymmentä ainetta. Hänen opiskelu-uransa on yhtä pitkä kuin Keravan opiston historia.
30.03.2008
Asenteet tukkivat romanien opintien
BUDAPEST. Ennakkoluulot ja heikko minäkuva hidastavat romanien koulutusta ja sosiaalista nousua. Moniammatillinen tuki voisi tasoittaa opintietä.
14.03.2008
Karisma on tunnetaitoa
Kouluttajan tarvitsee monia karismaattisiksi luonnehdittavia ominaisuuksia. Pedagogin valovoima pohjautuu läsnäoloon.
10.03.2008
Kiusaaminen murentaa työpaikan hyvinvointia
Työpaikkakiusaaminen on koko työyhteisön ongelma. Vääristynyt tilanne saattaa jatkua pitkään ja selvitä vain työpaikan vaihtamisella.
03.03.2008
Opiskelu luotsaa muuttoliikettä
Vilnalainen rehtori Albinas Daubaras kehittää etäopetusta nuorten paluumuuttajien tarpeisiin. Kollega Dublinissa ponnistelee vastatakseen englannin kurssien kysyntään.
25.02.2008
Eturiviin nostaja
Haukiputaalainen Raija Päkkilä tekee teatteria tosissaan mutta ei tosikkona. Raijamainen ote on poikinut pokaaleja, ja hyvää yhdessä tekemisen mieltä.
18.02.2008
Thairadion taajuudella
On lauantai, ja kellon viisarit osoittavat kolmeatoista. Sawasdee. Sawasdee. Lähiradio 100.3 tervehtii. Suora thainkielinen lähetys alkaa.
10.02.2008
Mämmistä luonnetta mascarponetorttuun
Mitä, mämmiä helmikuussa ja kääretorttuna? Kyllä vain, mämmistä on moneksi, sanoo pääsiäisherkusta kirjan tehnyt Ahmed Ladarsi.
04.02.2008
Osaamisen kartoitus vahvistaa oppilaitosta
Kun työntekijöiden osaaminen tehdään näkyväksi, koulutus voidaan räätälöidä oppilaitoksen omiin tarpeisiin. Vahvuuksien ja vajeiden kartoitus vaatii oppilaitosjohdon sitoutumisen.
26.01.2008
Tunnelmien taitavat nettimarkkinoijat
Romanttisen sisutustyylin yrittäjäsiskokset Annu Santaniemi ja Liinu Kekäläinen vetävät henkeä ennen uuteen tarttumista. Vauhtia he hakivat MTV3:n Leijonan kita -ohjelmasta, josta heille tukija löytyikin.
21.01.2008
Kirjallisuusterapia avaa vaietut sanat
Palaute ja vuorovaikutussuhde erottavat kirjallisuusterapian päiväkirjan kirjoittamisesta. Oululainen kouluttaja Marja-Riitta Vainikkala tietää, miten kirjoittaminen ja kirjallisuus hoitavat mieltä.